Pulupalsta

Palstan hoitoa jo vuodesta 2006

Wienistä Krakovaan kesäkuussa 2015

Arvosana: 5.00/5   Vierailuja: 2863  Julkaistu: 2015-09-23  Muokattu: 2015-09-23
Avainsanat: Wien, Slovakia, Itävalta, matkailu, Bratislava, Puola, Tatravuoret, UNESCO, museo, Slovakian paratiisipuisto, Auschwitz, arkkitehtuuri, taide, kulinarismi, autoilu, seikkailu, Levoča, Poprad, Zakopane, vaellus, luonto, Krakova
Sisällysluettelo

Lyhyesti

Reppureissasimme Johannan kanssa Barcelonasta kotisuomeen Wienin, Bratislavan, Slovakian maaseudun ja Krakovan kautta. Museoiden, luontokohteiden ja kulinarististen seikkailujen lisäksi metsästettiin UNESCO:n maailmanperintökohteita.

Artikkelihistoria

  • 2015-09-23 Artikkeli julkaistu.
  • 2015-09-05 Artikkelin kirjoitus aloitettu.

Alkusanat

Asuimme kevään 2015 Barcelonassa. Palatessamme Suomeen hyödynsimme eteläistä sijaintiamme ja teimme vielä yhden reissun Keski-Eurooppaan. Pääkohteiksi valikoituivat Wien, Krakova ja kasa Slovakian luontokohteita. Lisäjännistystä reissuun toivat rinkoissa olleet tietokoneet, kovalevyt ja muut tärkeät tavarat, joita emme olleet lähettäneet etukäteen Suomeen. Niitä ei ollut varaa menettää.

Wien oli ollut jo pitkään korkealla kiinnostavien kohteiden listalla, koska siellä on maailman merkittävimpiä museoita ja palatseja sekä ainutlaatuista kahvilakulttuuria. Itävaltahan on ollut yksi maailman historian valtapelien keskipisteitä, missä tärkeintä roolia on esittänyt Habsburgien suku, joka valtansa huipulla hallitsi Itävallan lisäksi Unkaria, Alankomaita ja Belgiaa, osia Saksasta ja Ranskasta, nykyisen Tshekin aluetta, Pohjois-Italiaa, Sisilian ja Napolin kuningaskuntia sekä Espanjaa siirtomaineen. Itävalta-Unkarin keisarikunta oli olemassa ensimmäiseen maailmansotaan asti. Wien on täynnä tämän valtakauden jäänteitä.

Krakovaan lähdettiin lähinnä kahdesta syystä. Aikanaan Johanna oli kesätyökaveriltaan kuullut hehkutusta kaupungin kellaripubeista ja Lassi oli törmännyt innostavaan kuvaan, joka mainosti matkailua Puolassa - pisteet onnistuneesta täsmäiskusta. Kuvan tarkoitus oli murtaa ihmisten ennakkokäsityksiä Puolasta, jotka liian usein liittyvät pelkästään Auschwitziin. Toisaalta Puola on nopeasti kasvava talous, joka yrittää rakentaa läntistä identiteettiään, kantaen samalla vaikean historiansa taakkaa kahden suurvallan puristuksessa. Alunperin mietimme viettävämme jopa kymmenen päivää Puolassa käyden esimerkiksi Varsovassa ja useammassa luontokohteessa, mutta selvittelyjen jälkeen valitsimme Krakovan lisäksi vaelluksen Tatravuoristossa.

Wienistä on tunnin junamatka Bratislavaan, Slovakian pääkaupunkiin, joten se oli helppo ottaa mukaan reittisuunnitelmaan. Olimme itse asiassa jo vuonna 2012 menneet Bratislavan ohi junalla, kun matkustimme Budapestistä Prahaan, mutta sitä kertaa ei voi oikein laskea. Lisäksi Johanna tiesi Slovakian luolat maailmanluokan luontokohteiksi, joten päätimme lähteä katsomaan niitä ja muutamaa muuta UNESCO:n maailmanperintökohdetta. Näitä varten piti vuokrata auto.

Tällä kertaa matkustimme kahdestaan, emmekä tavanneet ketään tuttuja missään.

24.06. keskiviikko (Wien)

Matkamme alkoi Barcelonasta, jonne haikeana jätimme viisi kuukautta olleen kotimme ja muutenkin ihmeellisen elämän. Edellisenä iltana olimme vielä Johannan koulukavereiden kanssa juhlimassa juhannusta rantapiknikillä. Rinkat olivat tavallista painavampia, koska vaikka lähetimme Suomeen etukäteen 45 kiloa tavaraa, jäi hieman kannettavaa vielä itsellekin. Lensimme Wieniin päivälennolla ja matkasta jäi mieleen pommiksi pelätty kassi Wienin lentokentän juna-asemalla. Meidän ei onneksi tarvinnut asiaa jäädä selvittämään.

Tyylikäs hotellimme sijaitsi lähellä ostkoskatu Mariahilfer Straßea Naapurissa oli paikallinen Hempsteri. Punkkareita näkyi katukuvassa silmiinpistävän paljon, joita myös Saksassa näki yllättävän usein. Ehkä tämä alakulttuuri on menestynyt paremmin saksankielisissä maissa. Me heitimme tavarat huoneeseen ja lähdimme ottamaan ensikosketusta tähän kulttuurin ja taiteen suurkaupunkiin, joka kukoisti varsinkin 1700- ja 1800-luvuilla. Tunnettuja wieniläisiä ovat muun muassa Freud, Mozart, Beethoven, Schubert, Strauss, Haydn, Popper ja Wittgenstein. Siinä on melkoinen lista yhdelle kaupungille. Kaupungissa on lukuisia teattereita, oopperataloja, näyttämöjä ja nähtiinpä myös flyygelikauppakin.

Menimme hieman ex tempore luonnontieteelliseen museoon, Naturhistorisches Museum:iin ja kyllä kannatti. Esillä oli kymmeniä tuhansia erilaisia mineraaleja, jalokiviä, metalleja, meteoriitteja ja kuun palasia. Toki myös paljon kasveja ja eläimiä, mutta tämän museon erikoisuus olivat kyllä valtavat kivikokoelmat. Museon tunnetuin esine on 25 000 vuotta vanha Willendorfin Venus.

Wienin taidehistoriallinen museo

Maailmasta löytyy kyllä mystisen hienoa elotonta luontoa.

Illan päälle käytiin katsomassa vielä parlamenttitaloa, raatihuonetta, yliopistoa ja vuonna 1741 perustettua Itävallan kansallisteatteria, jossa on kantaesitetty muunmuassa Mozartin oopperoita.

Itävallan kansallisteatteri

25.06. torstai (Wien)

Toinen päivä alkoi ratikkamatkalla Belvederen linnaan, joka koostuu kahdesta 1700-luvun alussa rakennetusta barokkityylin palatsista. Wien on ehkä parhaiten tunnettu maailmanluokan palatseistaan, joita kaupungissa on useita. Selvitimme etukäteen, mitkä olisivat hyvät kohteet, jos aikaa on käydä kahdessa palatsissa. Belvedere ja Schönbrunnin palatsi nousivat selvimmin esiin. Kaupungin kaikki palatsit ovat olleet Habsburg-suvun hallinnassa, käytössä ja ennen kaikkea heidän suunnattomien rikkauksien showroomeja.

Ylä-Belvedere

Ala-Belvedere

Peilihuone Ala-Belvederessä

Belvederen kolmen tunnin kierroksen jälkeen mentiin läheiseen TripAdvisorin suosittelemaan wieniläiseen panimoravintolaan, Salm Brau Klosterbrauerei:hin. Sen jälkeen siirryimme jälleen museoiden kaupunginosaan, missä eilinen luonnontieteellinen museokin sijaitsee. Tämän illan ohjelmassa oli vierailu taidehistoriallisessa museossa, Kunsthistorisches Museum:issa, jonka laajat kokoelmat ovat yksiä maailman tärkeimmistä. Näitä tuntuu Wienissä riittävän. Huomaa, missä valta ja raha ovat olleet silloin, kun kulttuuriaarteita on löydetty, jaettu, ostettu ja mitä luultavimmin myös ryöstetty.

Metsästäjän lautanen ja talon kinkkuleipä

Taidehistoriallinen museo on rakennuksena jo erittäin upea. Museon tärkeimmät osastot ovat egyptiläinen ja lähi-idän osasto, antiikin kreikkalaisroomalainen osasto, maalaustaiteen osasto sekä helmenä Habsburg-suvun keräämä kokoelma, joka sisältää pari tuhatta mittaamattoman arvokkasta esinettä keskiajalta barokkiin (800-1700). Me kiersimme kaikki osastot ja aikaa tähän kului viisi tuntia.

Faaraoiden Egypti Wienin taidehistoriallisessa museossa

Roomalaisten kultaesineitä

Habsburgien sukupotretti

Habsburgien arvoesineitä 1600-luvulta

Peter Paul Rubensin taidetta

Tunnetuin maalaus tarujen Baabelin tornista

Ei vaikuttanut ihan pikkuhommalta kopioida taulua käsin...

Italialaista barokkiajan maalaustaidetta

Kuorolauluesiteys sopi hyvin museon tunnelmaan.

Wienin taidehistoriallinen museo

Kävelymatkalla takaisin hotelliin nähtiin vielä erikoinen muusikko.

26.06. perjantai (Wien)

Päivän ohjelmassa oli Wienin pääkohde, Schönbrunnin palatsi, jonne piti kiiruhtaa jo aamuyhdeksäksi. Hotellin laadukkaaksi mainostava aamupala ei kyllä mielestämme hintaansa nähden sellainen ollut, vaikka siihen kuului kyllä kuohuviini.

UNESCO:n maailmanperintökohteisiin kuuluva Schönbrunnin keisarillinen palatsi on rakennettu 1750 ja sitäkin ovat asustaneet Habsburgin dynastian jäsenet. Myös Napoleon majoittui palatsissa käydessään taisteluja Itävaltaa vastaan. Palatsin pihalla on myös maailman vanhin eläintarha, joka avattiin 1752. Me skippasimme eläintarhan, mutta ostimme liput kuitenkin itse linnan grand tourille, missä pääsee näkemään linnan 1441 huoneesta 45. Kuvia linnassa ei saanut ottaa, mutta onneksi niitä löytää internetistä. Palatsin puutarhat ja muut ulkoilualueet olivat kaikille avoinna.

Schönbrunnin palatsin etuiha

Schönbrunnin palatsin sivupiha

Schönbrunnin palatsin takapiha

Illalla käytiin vielä kaupungin sydämessä, Innere Stadt:ssa, katsastamassa goottilainen katedraali Stephansdom, barokkityylinen Prinssi Eugenen talvipalatsi sekä maailmankuulu Wienin kaupunginooppera.

Stadpark

Wienin Talvipalatsi

27.06. lauantai (Wien)

Viimeisen Wien-päivän tarkoituksena oli kierrellä katselemassa fiiliksen mukaan "pikkujuttuja". Ensimmäisenä menimme katsastamaan keskustassa sijaitsevaa Hofburgin palatsia, joka toimi Habsburg-suvun residenssinä 650 vuotta. Sieltä käsin hallittiin ensin Itävallan herttuakuntaa, sitten Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa ja lopuksi Itävalta-Unkaria. Palatsi kuuluu UNESCO:n maailmanperintökohteisiin. Meitä olisi hieman kiinnostanut nähdä Espanjalainen ratsastuskoulu ja keisarillinen aarrekammio, mutta tällä kertaa ei riittänyt aika eikä vapaita paikkojakaan olisi ollut.

Mozart sävelsi suuren osan tuotannostaan Wienissä.

Hofburgin palatsin sisäpihaa

Piknikin ja perhoshuoneen jälkeen haettiin paikalliset pikaruoat eli makkarasämpylät ja suunnattiin Tonavan varrelle katsastamaan modernia arkkitehtuuria ja tavallisten ihmisten elämää liikuntapuistossa. Ehdoton kohde Wienissä arkkitehtuurista kiinnostuneille ovat Friedensreich Hundertwasser:n Hundertwasserhaus ja KunstHausWien.

Tonavaa

Hundertwasserhaus

Jostain syystä Wienissä tuntui ribsit olevan joku juttu ja niitä mainostettiin tosi monessa paikassa. Koska emme kumpikaan olleet koskaan tutustuneet kunnolla tähän monien rakastamaan ruokaan, niin nyt oli hyvä aika sille. TripAdvisorista poimittiin paras hintalaatupaikka meidän budjetilla, jonka myötä suunnaksi otettiin hieman yllättäen läheinen huvipuisto. Lopulta keskellä kymmenien lapsien huutokuoroa tajuttiin, että poimimme osoitteen väärin ja haluamamme paikka on aivan toisaalla. Toisella yrityksellä onnistui ja lopulta päästiin nauttimaan kolmella eri tavalla maustettuja ribsejä.

28.06. sunnuntai (Bratislava)

Vielä oli tekemättä Wienissä yksi must-do, nimittäin tutustuminen kahvilakulttuuriin. Olimme varautuneet överikalliiseen hintatasoon, mutta parilla kympillä sai kyllä oikein hyvän setin, jonka turvin jaksoi hyvin matkustaa Bratislavaan, jonne matka kesti toisaalta ainoastaan tunnin. Mietimme reissua suunnitellessa myös jokilaivalla siirtymistä, mutta kukaan ei tuntunut sitä kehuvan ja kun hinta oli kolminkertainen, niin valitsimme junan.

Kahvit Wienissä on kai kaikkien pakko juoda?

426 000 asukkaan Bratislava on Slovakian pääkaupunki, missä kävimme jo 2012 junamatkalla Budapestistä Prahaan. Emme tosin silloin nousseet edes junasta pois, joten kovin vähän oli vielä kokemuksia Elma-kaveri milagrosin kotimaasta, joka oli aikanaan Tsekkoslovakian se köyhempi puoli. Emme etukäteen löytänyt kovin paljoa tekemistä kaupungissa, joten varasimme vain puolitoista päivää kaupungissa hengailuun, jonka keskusta on niin kompakti, ettei julkista liikennettä tarvitse ollenkaan käyttää. Matkalla heittämään rinkkojamme ydinkeskustassa olevaan hotelliimme, huomasimme että kaupunki näyttää olevan brittinuorten suosiossa - luultavasti halvan oluen ja ruoan vuoksi.

Iltaohjelmaamme kuului keskustan ja Bratislavan linnan tutkiminen sekä syöpöttely slovakialaista ruokaa tarjoavassa ravintolassa.

Gulassi, porsaslätty ja valkosipulikeitto ovat ilmeisesti slovakialaista ruokaa.

Bratislavan radioasema

Bratislavan linna

Bongaa ufo.

29.06. maanantai (Bratislava)

Sitten oli kokonainen päivä käytettävissä Bratislavassa ja koitimme selata tekemistä Lonely Planetista ja hotellin brosuureista. Pyöriä olisi saanut vuokrattua 5 km päässä, mutta valitsimme kuitenkin käynnin Devínin linnalla Neuvostoliiton rajalla. Sitä ennen käytiin katsomassa Euroopan ohuinta taloa ja sinistä kirkkoa.

Sininen kirkko

Devínin linna

Linnareissun jälkeen kierreltiin loput keskustan kadut, missä emme olleet vielä käyneet ja juotiin paljon halpaa kaljaa. En keksi yhtään hyvää syytä tulla Bratislavaan mielummin kuin Prahaan paitsi tietenkin hakemaan maapisteet.

Bratislavan keskusta oli täynnä ravintoloita.

30.06. tiistai (Levoča)

Aikainen herätys, bussi juna-asemalle, halvat jättihodarit, bussi lentokentälle ja auton vuokraus - näistä oli päivän pari ensimmäistä tuntia tehty. Makkeimmillaan oli rinkkojen kanssa ahtautuminen aamuruuhkabussiin.

Vuokrasimme auton kolmeksi päiväksi, jonka aikana tarkoituksemme oli tutustua Slovakian maaseudun parhaisiin puoliin. Ensimmäisen päivän etappina oli siirtyminen Slovakian läntiseltä puolelta itään. Matkalla käytiin katsomassa neljää UNESCO:n maailmanperintökohdetta, joita olivat Hronsekin puukirkko (rak. 1726), vanhaa Pohjois-Karpaattien alueen arkkitehtuuria hyvin edustava Vlkolínecin puukylä, Spišin linna ja Levočan vanha keskusta. Slovakiassa ei ole paljoa turisteja, joten mikään näistä kohteista ei ollut erityisen suosittu ja esimerkiksi englantia ei kaikkialla puhuttu.

Hronsekin puukirkko on UNESCO:n maailmanperintökohde. Kuvassa kirkon tapuli ja meidän vuokra-auto.

Tatravuorille suunnataan muutaman päivän päästä.

Spišin linna on myös UNESCO:n maailmanperintökohde

Spišin linna. Automme näkyy alhaalla parkkipaikalla.

Spišin linna (0:24)

Vlkolínec:iin GPS ohjasi meidät todellista kärrypolkua, jollaisella en ole ajanut koskaan edes Suomessa. Onneksi kukaan ei tullut vastaan. Kylä sijaitsee korkealla mäen päällä ja kyläläiset eivät selvästikään arvostaneet, kun tulimme maksullisten kahden euron porttien ohi takakautta traktoreille tarkoitettua kärrypolkua. Ostettiin jäätelöt saksaksi, vilkaistiin perinnemuseo ja lähdettiin pois.

Vlkolínecin kyläkin kuuluu UNESCO:n kohteisiin.

Levoča:ssa syötiin ja juotiin tähän mennessä reissun halvimmat ateriat. Puolen litran olut maksoi 80 senttiä.

Myös Levočan kylä kuuluu UNESCO:n kohdeluetteloon.

Reissun halvin päivällinen alkupaloineen ja juomineen kustansi 20 euroa.

Levočasta piti ajaa nukkumaan vielä melkein kaksi tuntia Betliariin, joka sijaitsi sopivassa paikassa seuraavan päivän kannalta. Yhdentoista aikaan illalla koputimme epävarmoina hieman epäilyttävältä vaikuttavaa taloa toivoen, että olimme löytäneet oikean paikkan ja että majoitus hoituisi. Yllätys oli reissun iloisin, kun oven avasi täydellistä brittienglantia puhuva herrasmies, joka hoiti palveluaan todellisella pieteetillä. Olimme saapuneet 97 pisteen TripAdvisor-paikkaan, joka tarkoittaa, että käytännössä kaikki on hoidettu parhaalla mahdollisella tavalla. Kyllä kelpasi pitkän päivän päälle retkahtaa isoon muhevaan sänkyyn, kun kaikki hoitui kuin itsestään.

01.07. keskiviikko (Hrabušice)

Aamupalamunakas kahveineen tarjoiltiin täsmällisesti kello 7:45, kuten olimme illalla toivoneet. Päivän ensimmäinen luolakierros alkoi jo yhdeksältä, joten ajoissa piti olla liikkeellä. Tarkoituksenamme oli vierailla päivän aikana kolmassa erilaisessa luolassa: Krásnohorskán karstiluolassa, Ochtinskán aragoniittiluolassa ja Dobšinskán jääluolassa. Kaikki kolme ovat UNESCO:n maailmanperintökohteita.

Krásnohorskán luolakierros kesti oppaan kanssa melkein kaksi tuntia. Kompaktiin ryhmäämme kuului meidän ja leppoisan miesoppaan lisäksi unkarilainen vanhempi nainen ja ikäisemme slovakialainen pariskunta. Meille puettiin päälle suojahaalarit ja otsalamput, koska luolassa on pimeää, kylmää ja koska luolan ainutlaatuista ekosysteemiä halutaan suojella ulkoisilta rasitteilta. Luolan tunnetuin nähtävyys on maailman korkein (33 m) tippukivipylväs. Kävelymatka luolan suulta pylvään luokse oli 450 metriä, mutta koska matkalla kiivettiin tikkaita, ylitettiin vesiallas köyttä pitkin ja mentiin ahtaista koloista, kesti matka sinne melkein tunnin. Tämä luola olisi ollut varmasti myös pienempienkin kävijöiden mieleen.

Krásnohorskán luolassa pääsi itsekin rymyämään ja valokuvatakin sai ilman erillismaksua.

Maailman korkein tippukivipylväs Krásnoroskán luolassa (0:45)

Krásnohorskálta ajeltiin tunnin matka seuraavalle luolalle, Ochtinskán aragoniittiluolalle, jonka ufon muotoinen sisäänkäyntirakennus on varmasti rakennettu Neuvostoliiton aikana. Maailmasta on löydetty ainoastaan kolme aragoniittiluolaa, joten pääsimme näkemään todella harvinaisia mineraalimuodostelmia. Slovakiankielinen kierros kesti vajaan tunnin ja meidän lisäksi ryhmässä oli noin kymmenen muuta vierailijaa.

Ochtinskán aragoniittiluolan kaltaisia on maailmassa ainoastaan kaksi muuta.

Kolmatta luolaa, Dobšinskán jääluolaa, mietimme pitkään, jaksammeko mennä ja kamelin selkä oli katketa pakolliseen parkkipaikkamaksuun, joka olisi pitänyt maksaa heti, koska rahastaja oli juuri lähdössä kotia. Kävimme tuumausajelulla vielä metsätiellä ja päätimme kuitenkin palata takaisin, kun aikaakin oli hyvin vielä. Enää ei parkkimaksua tarvinnut maksaa, koska rahastaja ei ollut paikalla, mutta harmiksemme infopisteen täti kertoi, ettemme kerkeä enää päivän viimeiselle kierrokselle, koska sisäänkäynti on 800 metrin päässä mäen päällä ja aikaa oli enää kymmenen minuuttia. Kuulemma nopealla kävelylläkin menee 15-20 minuuttia. Tuumattiin kuitenkin, että kyllä me nyt tuohon pystytään ja eikun juoksuksi. Kerkesimme hyvissä ajoin ainakin kaksi minuuttia etuajassa, mutta kyllä piti sykkiä tosissaan. Onneksi sykimme, koska jääluola oli tyystin erilainen verrattuna päivän kahteen ensimmäiseen ja omasta mielestäni myös hienoin. Mieleen jäi myös tarina kuuluisasta slovakialaisesta taitoluistelijasta 1950-luvulta, joka esiintyi luolan jäätiköillä. Silloin ei vielä ymmärretty kohteen haurautta ja ainutlaatuisuutta. 475 metrin kierros kesti ainoastaan puoli tuntia ja ryhmäämme kuului ainakin 30 henkeä.

Dobšinskán jääluolaan piti tästä vielä kiivetä 800 metriä ylöspäin. Huomaa myös elinvoimainen hotelli.

Kävimme siis kolmessa erilaisessa luolassa. Ensimmäisessä pääsi itse möyrimään, kun viimeisessä olisi pystynyt kulkemaan luultavasti pyörätuolillakin. Myös luolien suosiot vaihtelivat paljon, kun osa oli pienten metsäteiden päässä syrjäisellä seudulla ja esimerkiksi Dobšinskán jääluola oli suositun matkailukeskuksen lähellä. Kaikki olivat hienoja luolia, mutta jos yhtä suosittelisin, niin kyllä ensimmäisessä sai parhaimman elämyksen, kun pääsi itse tekemään. Kukaan oppaista ei puhunut englantia, mutta joissakin luolissa saimme paperin, josta olisi ainakin teoriassa pystynyt seuraamaan opastusta. Koimme itse kuitenkin mielekkäämmäksi katsella ympärille ja samalla kuunnella vierasta hauskankuuloista kieltä.

Yöpaikkamme sijaitsi Hrabušicessa, missä olimme sinä päivänä ainoat majoittujat ja näin saimme majatalon isännältä paljon huomiota ja myös vinkkejä seuraavan päivän patikkaan. Laitettiin grilli kuumaksi ja kokattiin iltapalaksi balkaniherkkua, ćevapia.

Majapaikkamme Yellow Paradise oli erittäin hyvin pidetty.

02.07. torstai (Poprad)

Kolmantena Slovakian maaseutupäivänä suuntasimme Paratiisipuistoon (eng. Slovak Paradise National Park) päiväpatikalle. Puisto on tunnettu pitkistä ja syvistä kuruista, joita pitkin pääsee kulkemaan. Seitsemän tunnin matkalla tuli vastaan sellaisia tikkaita, köysiä ja portaita, jotka eivät Suomessa olisi ollut kyllä sallittuja paikkoja liikkua. Kolmen tunnin kipuaminen Suchá Belá -kurua ylös palkittiin euron oluilla, joita paikalliset myivät mäen päällä epävirallisesti. Heiltä olisi voinut myös vuokrata viidellä eurolla rämäpyörän, jolla olisi voinut lasketella takaisin alas.

Paratiisipuiston Suchá Belá -kurussa oli tikkaita moneen suuntaan

Suchá Belá - such a beauty!

Suchá Belá (0:49)

Suomessa kiellettyä?

Illalla ajoimme vielä puoli tuntia Popradin lentokentälle palauttamaan vuokra-automme. Kenttä oli suuruudeltaan luokkaa Kemin lentokenttä, eikä siellä näkynyt ketään paikan päällä. Ilmoitustaulukin osasi kertoa, että viikossa lentoja on peräti kaksi kappaletta. Bratislavassa meille kerrottiin, että voimme jättää avaimet Europcarin postilaatikkoon, mutta eihän me mitään sellaista löydetty ja taksikuskimmekaan ei asiasta mitään tiennyt. Soitimme infonumeroon ja sieltä opastettiin heittämään avaimet sermin yli toimistoon. Miksihän tätä ei voitu kertoa Bratislavassa tai Popradissa toimiston ovessa? Muuten Europcarilla on vuokraus sujunut ongelmitta, mutta auton palauttaminen tuntuu olevan aina arpapeliä.

Kuuden kilometrin taksimatka neuvostohenkisen mahtipontiseen hotelliimme maksoi täsmälleen 5.00 euroa, kuten hotellilta arvioitiinkin. Poprad oli muutenkin halvin paikka, missä ollaan koskaan oltu. Suositussa iltapalapitseriassamme isohkot palaset maksoivat euron kappale ja läheisen ravintolan annokset oli 3-7 euroa. Puolen litran olut oli ravintolassa 70 senttiä.

Päädyimme Popradiin, koska auton pystyi palauttamaan sinne ja koska sieltä pääsi bussilla Zakopaneen Puolan puolelle. Zakopanesta tarkoituksemme oli käydä vaelluksella Tatravuoristossa. Poprad huokui edelleen neuvostohenkeä ja kaupungin muut turistit olivat naapurimaiden Unkarin ja Puolan eläkeläisiä. Hotellihuoneemme oli korkealla, mutta sen peruskorjausta odottavalla parvekkeella ei tehnyt mieli seisoa ja kylpyhuoneen ammekin toi mieleen 70-luvulla rakennetun kerrostalon, jollaisessa olen itsekin lapsuuttani saanut viettää. Koska Popradin ympärillä on suuria vuoristoja, on kaupunki ainakin joskus ollut suosittu talvituristikohde.

Panoraamakuva Popradista

03.07. perjantai (Zakopane)

Aamupalapöytä oli runsas, mutta heikkolaatuinen. En ole esimerkiksi koskaan aiemmin syönyt friteerattua taikinaa ilman mitään täytettä. Vaan unkarilaisille eläkeläisille tuntui ruoka maittavan. Meillä oli pitkä päivä edessä, joten pakko oli ruokaa kuitenkin mättää niin paljon kuin pystyi.

Hyppäsimme Popradissa aamubussiin, joka kuljetti meidät reilussa tunnissa Puolan puolelle. Alunperin suunnittelimme menevämme ensin Zakopaneen, mutta teimmekin sellaisen peliliikkeen, että jäimme pois kesken matkan, koska vaelluskohteemme aloituspaikka, Palenica Białczańska, sijaitsi linja-automatkan varrella. Tällä tavoin säästimme jopa kaksi tuntia ja kun vielä Zakopane näytti olevan pahin turistirysä, mitä olemme nähneet, niin ratkaisumme oli houkutteleva. Ainoa ongelma tässä vain oli se, että selässämme olleita 20 kilon rinkkoja ei voinut vaelluksella kantaa, eikä lähtöalueella ollut tavaransäilytystä. Mietimme rinkkojen jättämistä johonkin majapaikkaan tai ravintolaan, mutta tämä vaihtoehto hirvitti, kun ymmärsi, ettei meillä ollut mitään takuita, jos tavarat "katoaisivat". Kun vielä rinkoissamme oli esimerkiksi ykkösläppärimme ja kovalevymme, niin päätimme lopulta piilottaa tavaramme metsään risujen alle.

Aamubussissa Popradissa Zakopaneen nähtiin Tatravuoret, jonne päivän vaelluksemme suuntasi.

Toinen peliliikkeemme oli maksaa itsemme kipeäksi heppakyydistä (30 euroa yhteensä), joka vei meidät 10 kilometriä ylöspäin Morskie Oko -järvelle, jonne kiipeäminen on puolalaisten kansallisurheilua ja sen myötä tie oli aivan täynnä kanssatallustajia. Eläinsuojeluaktivistit ovat yrittäneet saada loppumaan hevosajeluja, koska hevoset joutuvat kiskomaan turisteja päivästä toiseen välillä liiankin tukalissa olosuhteissa. Ilmeisesti aktivistien toimien myötä ajelut on nykyään rajattu 12 henkeen per kyyti. Hieman nolotti istua tälläisen kärryn kyydissä, kun vieressä vanhukset, lapsikatraat ja monet muut hikoilivat itseään jalan mäkeä ylös. Vaan oli meillä melko hyvä syykin, koska halusimme jatkaa Morskie Okolta eteenpäin, koska oikeastaan vasta sieltä alkaa parhaat reitit ja aikaa meillä oli rajallisesti. Illaksi piti keretä vielä parin tunnin päähän Krakovaan ja pimeäkin rajoittaa. Kuulemma todelliset harrastajat lähtevät reitille jo ennen kuutta, mutta mehän tähän ei pystytty, koska ensimmäinen bussi Popradista lähti vasta kello yhdeksän. Me kerkesimme reitille yhdentoista aikaan ja silloin liikkeellä oli jo tuhansittain ihmisiä.

Vaeltaminen on Puolassa kansallisurheilua.

Jokaisen itseään kunnioittavan puolalaisen tulee käydä Morskie Okossa. Paikalla oli nytkin satoja ihmisiä.

Morskie Okolla tavattiin myös suomalainen nuori pariskunta, joka olivat automatkalla Montenegroon. Järvi on myös maan suosituimpia hääkuvauskohteita ja mekin näimme kaksi avioparia kiipeämässä polkuja hääpuvuissaan.

Maisemat Tatravuoristolla oliva huikeita ja jyrkät kivikkoiset nousut todella raskaita. Meidän reittimme kilpailee kyllä Liechtensteinin Fürstensteig:n kanssa, mutta alueella olisi ollut paljon jylhempiäkin reittejä, joilla vaadittaisiin myös kunnon vuorikiipeilyvarusteet. Voisin olla joskus tulevaisuudessa kiinnostunut tulemaan uudestaan tänne.

Tatravuoristoa

Tatravuoristoa

Pimeän jo hiipiessä kiiruhdimme väsyneinä kohti alkupistettä, jonne olimme jättäneet rinkkamme. Olimme sykkineet nyt neljä päivää ilman kunnon lepoa ja väsykärttykin alkoi hiipiä mieliin. Onneksi rinkat olivat tallessa ja saimme nopeasti kyydin Zakopaneen. Siellä kerkesimme olla 15 minuuttia ennenkuin linja-auto lähti kohti Krakovaa. Zakopane on Puolan merkittävin talvimatkailukeskus, missä järjestetään myös vuosittainen mäkihypyn maailmancupin osakilpailu.

Krakovassa olimme illalla yhdentoista aikaan ja pääsimme vuokra-asuntoomme ongelmitta. Aamulla nukutaan pitkään.

04.07. lauantai (Krakova)

Päivän sääennuste kertoi lämpötilan nousevan pitkälle yli 30 astetta. Päätimme pitää lepopäivän ja lähdimme käppäilemään kaupungin keskiaikaiseen keskustaan, joka säästyi toisen maailmansodan pommituksilta ja kuuluu siksi myös UNESCO:n maailmanperintöluetteloon. Kävimme vihannestorilla, juutalaiskaupunginosa Kazimierzissä ja toteamassa, että suosittuun artesaanijäätelöbaariin on kymmenien metrien jono. Sen sijaan halpaa paikallista herkkua, zapienkaa, saimme ostettua. Reilulla eurolla saa puolikkaan ranskanleivän haluamillaan täytteillä.

Krakovan keskiaikaista keskustaa

1.5 euron zapienka on krakovalaista pikaruokaa.

Illalla kävimme vielä kellaripubissa juomassa 3.3 litran putkioluen ja syömässä riistametsästäjän lautasen.

Viimein pääsimme haaveidemme krakovalaiseen kellaripubiin, mistä sai vieläpä 3.3 litran "tuoppeja".

05.07. sunnuntai (Krakova)

Kuumuus jatkui edelleen ja päivän korkein näkemämme lukema oli 35.5 astetta. Me suuntasimme kuitenkin maan alle, koska päivän ohjelmassa oli vierailu UNESCO:n maailmanperintökohteessa, Wieliczkan suolakaivoksessa. Syvimmillään 327 metrissä oleva kaivos on ollut toiminnassa jo 1300-luvulta asti. Kaivos on erityisen tunnettu lukuisista taidokkaasti tehdyistä kappeleista, joita kaivosmiehet ovat joutoajoillaan rakentaneet.

Wieliczkan suolakaivoksen tunnetuin kappeli on kaiverrettu suolakiveen noin 200 metrin syvyydessä.

Illalliselle menimme hyvät pisteet TripAdvisorissa saaneeseen puolalaista ruokaa tarjoavaan ravintolaan. Hintataso oli alle puolet Suomeen verrattuna ja annokset valtavia. Onneksemme saimme puolet kotipakettiin.

Härkäkastike kaalilla, paneroitu possu suurimoilla ja pelmenit ovat ilmeisesti krakovalaista ruokaa.

06.07. maanantai (Auschwitz)

Olimme etukäteen lukeneet, että käynti Auschwitzin keskitysleirissä kannattaa jättää reissun viimeiselle päivälle, koska kokemus on niin musertavan surullinen. Minibussimatka Krakovasta keskitysleirille kesti pari tuntia ja hintaa tuli ainoastaan noin kolme euroa per nenä. Kyyti oli nopein ja halvin, mutta sen takia myös suosituin. Ilmastoinnin puuttumisen takia päätimme tulla takaisin normaalilla reittibussilla, joka sekään ei maksanut kuin viisi euroa. Hillitön kuumuus jatkui edelleen.

UNESCO:n maailmanperintökohteisiin kuuluva Auschwitz-Birkenau on kai maailman tunnetuin keskitysleiri, missä tapettiin yli miljoona ihmistä, pääosin juutalaisia. Opaskierroksella esiteltiin majoitustiloja, kaasukammioita, teloituspaikkoja sekä rangaistus- eli kidutushuoneita, missä vankeja altistettiin kylmälle, kuumalle, pimeälle, nälälle ja päivien seisomiselle. Liikuttavin hetki oli sadan hengen käymälä, jota opas käytti esimerkkinä täysin erilaisesta maailmasta kertomalla käymälän olleen yksi vankien halutuimpia työtiloja, koska ensinnäkin siellä oli lämmin ja toisekseen vartijat eivät tullaat sinne. Keskitysleiri oli valtavan kokoinen ja opasta mukaillen natsit teollistivat kaiken, jopa murhaamisen.

Arbeit macht frei

Zyklon B -kaasukanistereita

Auschwitzin keskitysleiri

Tälläisillä uuneille pystyttiin tuhoamaan satoja ihmisiä päivässä.

Auschwitzin keskitysleiri

Auschwitzin keskitysleiri päävartiotornista nähtynä

Kokemus oli pysäyttävä ja kovasti sitä toivoisi, ettei ihmiskunta tälläistä tekisi, mutta aika ontoksi toive jää, kun tietää, että maailmassa on tälläkin hetkellä karmeita yhteiskuntia, kuten esimerkiksi Pohjois-Korea, Saudi-Arabia, Etelä-Sudan ja vaikka Eritrea.

Illalla käytiin vastapainoksi tutustumassa paikallisten pienpanimoiden oluttarjontaan.

Puolalaisten pienpanimoiden oluttarjontaa

07.07. tiistai (Kuopio)

Krakovasta lento Helsinkiin, New Bamboo Centeristä kiinamätöt mukaan ja OnniBussilla Kuopioon, mistä lähdimme reissuun viisi kuukautta ja kymmenen päivää sitten.

Loppusanat

Lopullinen ajoreittimme: osa 1, osa 2. Instagrammissa on ruokakuvia: @heikkinenlassi.

Uusina maina tällä reissulle tulivat Itävalta (26.) ja Puola (27.). Slovakiassa kävimme 2012, mutta nyt vasta kunnolla. Vaikka paljon hienoja paikkoja nähtiin ja koettiin, niin en nyt ihan varauksetta lähtisi suosittelemaan muuta kuin Wienin museoita ja palatseja. Kyllä maailmasta jännempiäkin paikkoja löytyy. Toki jokainen maa on vierailun arvoinen. Toisaalta Puola ja Slovakia ovat edelleen melko halpoja maita. Itävallan maaseudulle lähtisin mielelläni ja ehkä joskus vielä kiipeilemään Tatravuorille, mutta eiköhän Slovakia ainakin ole taputeltu tältä elämältä.

Kiitos matkaseurasta Johannalle ja panoraamakuvista Kimmolle. Nyt taitaa olla matkailut matkailtu vähäksi aikaa.

Arvioi lukemasi

Kommentit

Kirjoittaja Kommentti

Kirjoita uusi kommentti

HTML ei sallittu. BBCode ei sallittu.