Pulupalsta

Kirjoituksia jo vuodesta 2006

Eurotrip III: Amsterdam, Bryssel, Rein-Ruhr, Firenze, Rooma, Vatikaani

Kieli:   Arvosana: 4.67/5   Vierailuja: 7292  Julkaistu: 2013-10-11  Muokattu: 2013-10-11
Avainsanat: Alankomaat, Belgia, Saksa, Italia, Vatikaani, Bryssel, Bottrop, Firenze, Rooma, matkailu, seikkailu, Suurseikkailut, olut, museo, taide, UNESCO, Välimeri, Essen, arkkitehtuuri
Sisällysluettelo

Lyhyesti

Reppureissasimme keväällä 2013 kolme viikkoa Amsterdamissa, Brysselissä, Rein-Ruhdin alueella Saksassa, Firenzessä ja Roomassa. Varsinkin Italia oli todellinen oppimatka, kiitos Kimmon renessanssin ja antiikin tietämyksen.

Artikkelihistoria

  • 2013-10-11 Artikkeli julkaistu.
  • 2013-06-06 Artikkelin kirjoitus aloitettu.

Alkusanat

Talvella 2013 päätimme, että lähdemme tulevana keväänä Johannan farmaseutiksi valmistumisen ja minun 30-vuotissynttäreiden kunniaksi hieman pidemmälle lomamatkalle. Ajankohdaksi asettui toukokuu 2013 eli Johannan työharjoittelun päättyminen.

Mietimme ensin matkaa Aasiaan tai Amerikkaan, mutta lopulta Eurooppa vei jälleen kerran voiton, koska emme olleet vielä kaikkea erityisen kiinnostavaa maanosastamme nähneet ja täällä matkustelu on kuitenkin edullista ja helppoa. Lähdetään kauemmas sitten kun lähitienoot on nähty ja koettu.

Kohteita mietimme periaatteella, minne saa halvat lennot Suomesta ja mistä pääsee riittävän halvalla takaisin. Tällä tavalla kun saa aloitus- ja päätepisteet selville, voi alkaa miettiä, missä haluaisi käydä pisteiden välillä. Ensimmäinen hahmotelmamme oli Kroatian Splitistä Roomaan, jolloin välillä voisi käydä Sloveniassa, Itävallassa ja Slovakiassa. Kun emme saaneet päiviä loksahtamaan järkevästi paikoilleen, siirsimme suunnitelman Amsterdamista Roomaan. Tässä vaiheessa ajatus oli vielä vuokrata auto Pohjois-Italiassa ja ajella sieltä maaseutuja kierrellen Roomaan. Myös Alpeilla autoilu kiehtoi.

Kun sitten reissulle ilmoittautuivat mukaan vielä kaverimme Kimmo ja Konosen Mikko, ja päätimme lisäksi käydä Saksan Bottropissa moikkaamassa Johannan Liisa-tätiä, oli reitti jo melkeinpä valmis. Amsterdamista busseilisimme tulevaan pääkaupunkiimme Brysseliin, josta jatkaisimme edelleen Saksan puolelle Bottropiin. Sieltä lennettäisiin johonkin päin Italiaan ja päädyttäisiin lopulta Roomaan. Huolellisten mietintöjen pohjalta päädyimme viettämään Italiassa yhteensä 11 päivää: ensin pari päivää Firenzessä ja loput yhdeksän Roomassa. Auton vuokraaminen ja varsinkin Italiassa ajaminen tuntui lopulta liian haasteelliselta, kun asiaan tarkemmin perehtyi. Italiassa on todella paljon autoja ja maantieteellisten ja historiallisten syiden takia tiet ovat kapeita ja mutkaisia. Keskustoista on lähes mahdotonta löytää parkkipaikkoja, joten auto pitäisi jättää kaupungin laidalle, mistä pitää vielä erikseen siirtyä keskustaan. Ei erityisen houkuttelevaa siis.

Miksi valitsimme juuri nämä kohteet? Amsterdam on hyvin omalaatuinen kaupunki liberaaliudessaan ja edistyksellisyydessään, ja kaikki siellä käyneet ovat paikkaa kehuneet. Bryssel ei vaikuttanut etukäteen kovin lupaavalta, mutta näppärän sijainnin, EU-merkittävyyden ja hyvän oluen perusteella valitsimme sen. Bottropiin mentiin siis Liisan - ja ilmaisen majoituksen - takia ja Italia kiehtoo historian ja ruokakulttuurinsa vuoksi. Renessanssi alkoi Firenzestä ja Rooma ei esittelyjä kaipaa. Itse elättelin pitkään toiveita käydä myös Luxemburgissa ja San Marinossa, jotta saisi pari uutta maata käytyjen listaan, mutta niitä ei nyt valitettavasti saatu järkevästi mahtumaan reittisuunnitelmaan.

Lonely Planetit ostettiin ja Wikipedian sekä keskustelufoorumeiden avulla tutustuttiin kohteisiin ja varsinkin antiikin Roomaan ja renessanssiin. Liisan lisäksi sovimme tapaamiset Tijsjoriksen (Elma-kaveri) kanssa Amsterdamissa ja Aharonin (työkaveri) kanssa Brysselissä. Kimmo ja Kononen liittyivät seuraamme Firenzessä. Kaikki kohdemaat kuuluvat EMU:un, joten käytännön valmisteluissa pääsimme helpolla.

5.5. sunnuntai (Amsterdam)

Ensimmäisenä matkapäivänä piti tehdä neljä vaihtoa: Sörnäisissä, Helsinki-Vantaan lentoasemalla, Oslossa ja Amsterdamin lentoasemalla. Oslon ja Amsterdamin lentoasemilla koimme reissuhistoriamme ensimmäiset epäloogisuudet: Oslon kentällä ei ollut kunnollisia opasteita vaihtolennon lähtöpaikkaan ja Amsterdamissa keskustaan menevän junayhteyden löytäminen oli huoltotöiden takia vaikeaa. Muuten Amsterdamin infrastruktuuri vaikutti kehittyneeltä ja toimivalta, ehkä liiankin kliiniseltä ja keinotekoiselta. Maisemat näyttivät välillä legomaailmalta.

Lähdon hetki

Lähdön hetki

Keskustan rautatieasemalta ulos kävellessä huomio kiinnittyi välittömästi kevyen ja julkisen liikenteen määrään ja sujuvuuteen. Tässä kaupungissa yksityisautot eivät selvästikään ole kuninkaita. Leveiden pyöräteiden lisäksi keskusta on täynnä kanavia, joissa kulkee niin yksityisveneitä kuin julkisen liikenteen laivoja ja asuupa moni paikallinen myös talopaatissa. Asemalta ulos käveltyämme saimme myös kokea ensimmäisen kerran kaupungin pirteää tunnelmaa. Vaikka olimme turistialueen ytimessä, oli ilmapiiri positiivinen: katumusiikki raikasi, ihmiset iloitsivat ja autojen melua ei kuulunut juurikaan. Tätäkö se paljon puhuttu eläväinen eurooppalainen meininki on? Kelpaa minulle. Bongasimme heti myös reissun ensimmäiset käsi kädessä kävelevät miehet. Ja eipä aikaa kauan kulunut myöskään ennen ensimmäistä kannabishajuhavaintoa. Etukäteismielikuvamme Hollannista saivat heti vahvistusta.

Amsterdamin rautatieasema

Amsterdamin rautatieasema

Pyöräparkki

Majoituimme ensimmäiset kaksi yötä kymmenen hengen dormissa reppureissaajien suosimassa Flying Pig Downtown -hostellissa. Olemme tähän asti yöpyneet reissuillamme aina privaattihuoneissa, mutta halusimme nyt kokeilla tälläistäkin. Hostellissa oli baari, poltteluhuone ja varsin railakas meininki. Suihkussa ja vessassa ei ilmeisen moni käynyt, koska löysin niitä tasan kaksi kappaletta koko hostellista, vaikka asiakkaita oli useampi sata. Ehkä tämä ei ollut meidän juttumme, mutta ihan mielenkiintoinen kokemus kuitenkin.

Kerkesimme illalla käydä vielä kävelemässä hieman lähiseutuja. Iltapalana syötiin japanilaisessa ravintolassa paistettua nuudelia ja sushia, joita sai valkata noin sadan vaihtoehdon listalta suunnilleen puoleen hintaan Suomen vastaaviin verrattuna. Sitten käytiin moikkaamassa suomalaisten pyhiinvaelluskohdetta eli Multatuli-patsasta.

Illan lopuksi käytiin vielä, kerran kun Amsterdamissa oltiin, coffee shopissa eli paikassa, jossa myydään kannabista ja missä sitä saa myös käyttää. Suomessahan tämän monikäyttöisen kasvin päihdekäyttö kriminalisoitiin 70-luvulla, kun amerikkalaiset saivat YK:n kautta muutettua maailman yleisen mielipiteen kasvia vastaan - lukuunottamatta Intiaa, joka sai poikkeusluvan jatkaa perinnettä. Kuitenkin seuraavien vuosikymmenten aikana on maa kerrallaan muuttanut suhtautumistaan kannabikseen myönteisemmäksi. Jos Intiaa ei lasketa, oli Hollanti ensimmäinen: kannanbiskahviloita on ollut jo vuodesta 1976. 2000-luvulla on moni muukin maa dekriminalisoinut kannabiksen käytön: Kolumbia (1994), Portugal (2001), Meksiko (2009), Tshekki (2010), Sveitsi (2012), Ecuador (2013). Yhdysvaltojen osavaltioista Coloradossa ja Washingtonissa käyttö on kokonaan laillistettu (2012) ja kahdessatoista muussa osavaltiossa käyttö on dekriminalisoitu. Lisäksi on mielenkiintoista, etteivät hollantilaiset itse ole suuria kannabiksen käyttäjiä, mutta maan matkailuteollisuus on kyllä hyötynyt liberaaleista laeistaan.

LISÄYS (2018): Itävalta ja Australia liittyivät dekriminalisoijiin vuonna 2016, kuin myös useat Yhdysvaltojen osavaltiot. Myös Espanjassa ja Georgiassa on henkilökohtainen käyttö sallittua de facto.

Laughing Buddha -budia, käsidesi ja mangomehua kannabiskahvilassa

6.5. maanantai

Päivän tavoitteeksi otettiin vierailu Anne Frankin talossa ja keskustan suuressa puistossa, Vondelparkissa. Anne Frank on yksi holokaustin kuuluisimpia uhreja, koska hän kirjoitti juutalaisvainoilta piileskellessään päiväkirjaa, jonka hänen tuttavansa olivat ottaneet talteen, ja jonka he antoivat hyvin säilyneenä Annen keskitysleiriltä palanneelle isälleen sodan jälkeen. Kirja on tunnetuin uhrin kirjoittama aikalaiskuvaus toisen maailmansodan juutalaisvainoista. Johanna kerkesi jopa lukea kirjan ennen reissuamme.

Ensin kuitenkin suunnattiin keskustan länsipuolelle kaupunginosaan nimeltä Joordaan, joka on tunnettu taidegallerioista, ravintoloista ja toreistaan. Mekin satuttiin markkinoiden aikaan paikalle, mutta ostetuksi tuli vain surinamelainen vihanneksilla ja chilillä täytetty piiras ja tuoreista hedelmistä puristettu mehu. Surinamelaiset ovat indonesialaisten ohella yksi Hollannin suurimmista vähemmistöistä, jonka juuret juontuvat aina 1600-luvulle asti, jolloin Hollanti harjoitti muiden Euroopan suurvaltojen tavoin kolonialismia. New York'kinhan oli alkuperäiseltä nimeltään New Amsterdam.

Anne Frankin talo osoittautui pahaksi turistirysäksi. Koska jonoa oli ulkopuolella noin sata metriä, menimme ensin lounastamaan läheiseen viehättävään kasvisravintolaan, jonka tarjoama ruoka ei valitettavasti kauheasti meitä säväyttänyt. Tampereen Gopalista saa parempaa. Sitten mentiin takaisin talolle seisomaan jonoon, joka onneksi eteni jouhevasti. Anne Frankin talo, jossa Frankin perhe siis piileksi sodan aikana, on nykyään yksi Hollannin suosituimpia turistikohteita ja kaikkihan me tiedämme, millainen tunnelma sellaisissa on. Nähtiin päiväkirja, salakäytävä asuintiloihin ja Frankien asuttamat huoneet.

Kasvislounas

Talon jälkeen haettiin ranskalaiset majoneesilla. Ranskalaiset on muuten ainakin belgialaisten ja hollantilaisten mielestä nimetty virheellisesti, koska ranskalaiset perunat ovat alkujaan Flaamilaisten alueelta, johon kuuluvat siis Hollanti ja Belgian pohjoispuolisko sekä pieni osa Ranskaa. Hollantilaiset ja belgialaiset kutsuvatkin ranskalaisia flaamilaisiksi perunoiksi. Ja olihan amerikkalaisillakin muutaman vuoden (2003-2006) ajan käytössä Freedom fries -nimitys boikottina Ranskaa kohtaan, joka ei tukenut Yhdysvaltoja Irakin sodassa.

Ranskalaisia perunoita tulisi kutsua flaamilaisiksi perunoiksi.

Ranskalaisten jälkeen katseltiin Westerkerkin kirkkoa ja haettiin minimarketista piknik-tarpeiksi mansikoita, olutta ja viininlehtikääryleitä. Kuten ulkomailla yleensäkin, oli jälleen lähes mahdoton työ löytää mitään kioskia suurempaa ruokakauppaa.

Westerkerk-kirkko

Vondelparkissa oli papukaijoja, haikaroita ja muita hassuja lintuja, joista yksi tuli meitäkin katsomaan pari kertaa. Puistossa oli myös yllättävän paljon ihmisiä maanantai-iltapäiväksi ja pääsimmekin nauttimaan monikultturismin hyvistä puolista, kun alueella soitti afrikkalainen rumpuryhmä ja akrobaattiporukka harjoitteli ihmistornien tekemistä. Monikultturismista puheen ollen Amsterdamin ravintoloiden laaja etninen kirjo on toinen selkeästi hyvä puoli kulttuurien kohtaamisesta, mutta paikallisen kaverin mukaan lähiöissä kulttuurien törmäilyt eivät välttämättä ole kaikkien mieleen. Puistossa oli erikoisuutena erillinen alue, missä grillaaminen oli sallittua ja sammutusvälineistöä oli saatavilla.

Hassu haikara Vondelparksisa

Puistoilun jälkeen lähdettiin kävelemään takaisin hostellille ja poikettiin matkalla Dam Squarella, missä sijaitsevat muun muassa Hollannin kuninkaallinen palatsi (Royal Palace) ja Uusi kirkko (Nieuwe Kerk). Koska kävely ei enää maistunut, istuimme pyöräriksan kyytiin ja pyysimme esittelykierroksen punaisten lyhtyjen alueella. Olimme ensimmäistä kertaa riksan kyydissä ja olihan meno jännää! Tyyppi veti melkoista haipakkaa ihmisten seassa, jutteli meille ja tervehti joka puolella näkemiään kavereitaan, joita kuulemma kertyy kadulla työskennellessä. Kuskimme oli kotoisin talouskriisin runtelemasta Espanjasta, missä töitä ei ole tarjolla, mutta Amsterdamissa tekee kuulemma muutaman tonnin tiliä viikossa... Ei hänen englannin kielen taitonsa ihan turistioppaan tasolla ollut, mutta meno oli kyllä viihdyttävää.

Iltapalaksi napattiin vielä gyrot, joita on nyt tullut tavaksi joka maassa maistella. Tämä yksilö ei ainakaan ollut kummoinen - liian paljon kuivaa sämpylää suhteessa sooseihin ja tuoreisiin kasviksiin. Vielä ennen nukkumaanmenoa piipahdettiin hostellin omassa poltteluhuoneessa, missä ihmiset köllöttelivät tyynyillä ja juttelivat lähinnä kavereidensa kanssa. Emme mekään onnistuneet ottamaan kontaktia kehenkään, mutta mukava tunnelma huoneessa kuitenkin oli.

7.5. tiistai

Päivän ensimmäinen homma oli siirtyminen keskustan itäpuolelle, missä sijaitsi toinen majapaikkamme, Anna-vene. Halusimme kokea Amsterdamissa sekä reppureissaajien suosiman hostellin että venemajoituksen, joten jouduttiin sitten kerran muuttamaan. Matkalla pysähdyttiin Chinatowniin popsimaan englantilainen aamupala ja tortillarullat, kun kaikki aasialaiset paikat olivat vielä kiinni.

Englantilainen aamupala

Taustalla Amsterdamin matkakeskus

Vene oli todella hyvässä kunnossa ja kaikin puolin miellyttävä tapa majoittua. Omistajat asuivat itsekin veneessä. Saimme heiltä käyttöön museokortit, joilla saa vapaan sisäänpääsyn kaikkiin Amsterdamin museoihin. Olimme muutenkin suunnitelleet tästä museopäivää, joten kortit kelpasivat meille erinomaisesti.

Majapaikkamme Boten Anna

Hollantihan on kuuluisa taidemaalauksen kultakaudestaan 1600-luvulla. Tuohon aikaan Hollanti oli Euroopan vauraimpia maita ja johti maailmankauppaa, tiedettä ja taidetta. Ensimmäinen pörssikin perustettiin juuri Hollantiin (1602), kun Dutch East India Company -niminen yritys tarvitsi vakaampaa rahoitusta kolonialistiseen maustekauppaan Aasiasta.

Yhtenä merkittävimmistä syistä maalaustaiteen kukoistukseen on Hollantiin levinnyt kalvinismi (yksi 1500-luvun uskonpuhdistuksessa syntyneistä haaroista), joka kielsi uskonnolliset maalaukset kirkoissa. Tämä sai taiteilijat tekemään uudenlaisia tauluja, joita uusi rikastunut porvaristo halusi ostaa itselleen ja osoittaa näin omaa valtaa ja sivistystä. Syntyi kysyntää ja tarjontaa maalliselle taiteelle. Nämä yhdistettynä Italian renessanssin tuomiin vaikutteisiin ja tekniseen kehitykseen nähdään aikakausi nykyään maalaustaiteen kultakautena.

Valitsimme Amsterdamin taidegallerioista Rijksmuseumin (Hollannin kansallismuseo), koska siellä vaikutti olevan monipuolisimmat kokoelmat. Valitettavasti museo meni tunnin aiemmin kiinni kuin luulimme, joten osa kokoelmista jäi näkemättä. Rembrandtin teokset näyttivät keräävän eniten katsojia, mutta itseäni kiinnostivat enemmän laiva-aiheiset taideteokset ja pienoismallit. Myös rokokoon aikaiset huonekalut ovat upeita.

Rijksmuseum

Rembrandtin omakuva

Museon jälkeen kävimme syömässä Leidseplein lähellä meksikolaisessa Matiaksessa. Alueella oli lukematon määrä kiinnostavia ravintoloita, mutta tällä kertaa meksikolaisen sisäänheittäjä veti pisimmän korren. Safkan jälkeen haettiin vielä leipomosta pari herkkupalaa ja kun ensimmäinen iso ruokakauppakin sattui kohdalle, niin pitihän se hakea halpoja trappist-oluita ja gouda-juustoa iltapalaksi. Loppuilta lepäiltiin.

8.5. keskiviikko

Johanna valitsi aamupäivän ohjelmaksi shoppailun ja minä löhöilyn sängyllä. Tapaamispaikaksi sovittiin Koan Float eli rentoutumispalveluja tarjoava paikka, missä oli tarkoitus kokeilla kellunta- eli aistideprivaatiotankkia. Pimeässä ja äänieristetyssä tankissa on ruuminlämpöistä suolavettä, jossa ihminen kelluu. Ideana on minimoida kaikki aistiärsykkeet, jolloin ihminen voi vaipua erikoiseen horrostilaan, missä voi kokea hallusinaatioita ja jopa henkisen mullistuksen. Ja mukavahan tankissa toki oli köllötellä - ja nukahtaa. Tuntui kuin kelluisi avaruudessa, vaikka enhän minä tiedä, miltä se tuntuu. Hintaa 45 minuutin makoilulle tuli noin 30 euroa, mikä on mielestäni aika paljon vedessä lillumisesta. Vaikka kokemus oli oikein positiivinen, niin kyllä tällä hinnalla käyn mielummin hierottavana.

Aistideprivaatiotankki. Lisäys (2018): saliharrastus antoi vielä odottaa v. 2013 :).

Kellunnan jälkeen tapasimme elmakaverini Tijsjoriksen ja hänen kaverin Jaran. Haettiin kaupasta sapuskaa ja nautittiin eväät Anne Frankin talon takana. Sitten Jara lähti kohti uusia seikkailuja ja me kolme käytiin kolmessa pubissa: random kulmapubi, Café Gollem ja Café de Spuyt. Hollannissa on mahtava oluttarjonta ja hintataso. Näissä pubeissa tuli juotua muun muassa yhtenä maailman parhaimpana oluena pidettyä Westvleteren 12:ta ja yhden lempipanimoni tuotosta, Gouden Carolus Tripeliä. Suomessa näitä ei saa käytännössä mistään tai jos saa, niin hinta on vähintään kaksinkertainen.

Tijsjoris, Lassi, Jara

Johanna ja Tijsjoris Café Golemissa

Olustelun jälkeen käppäiltiin Voldenparkin vieressä olevalle Vondelbunkerille, missä oli tarjolla Tijsjoriksen koulukavereiden ilmaiskonsertti. Bunkkeri sijatsee sillan sisällä ja oleskelua siellä rytmitti tasaisin väliajoin sillan yli ajavat raitiovaunut. Konsertissa esiintyivät mieskuoro, tarinankertoja (15 minuuttia flaamia oli hieman tylsää) ja jonkin mystisen tee-se-itse-instrumentin soittaja. Sattumalta kuoro veti yhden biisin suomeksi (Varjele vakainen luoja)! Vaikkakin he kyllä sanoivat sitä vironkieliseksi. Ihmeellinen sattuma. Konsertti ja bunkkeri olivat reissumme parasta antia - kiitos siitä siis Tijsjorikselle. Erikoista ja autenttista meininkiä.

Vondelbunkerilla kuorolaulantaa

Varjele vakainen luoja Vondelbunkerilla

Konsertin jälkeen lähdettiin etsimään ravintolaa samalta alueelta, missä aiempi meksikolainen ravintola oli - aluetta kuulemma kutsutaan Amsterdamin ravintola-alueeksi. Tällä kertaa päädyttiin indonesialaiseen Bojoon ja tilasimme ruoaksi paahdettua possua ja nautakastiketta, jotka olivat ilmeisesti varsin tyypillisiä indonesialaisia ruokia. Ruoat olivat oikein mielenkiintoisia, mutta nämä annokset eivät kyllä nyt täysin iskeneet. Ehdottomasti olen kuitenkin valmis testaamaan muita indonesialaisia ruokia, jos joskus tulee mahdollisuus. Ruokailun jälkeen heitettiin vielä yhteiskorpitsat (sisäpiirivitsi), jonka jälkeen jatkettiin elämiämme eri suuntiin.

Indonesialaista sapuskaa

Korpitsat

Kävimme illan päätteeksi kävelemässä punaisten lyhtyjen alueella ja tällä kertaa kiersimme hieman tarkemmin pikkukujiakin, jotka todellakin olivat pikkukujia, kun leveys oli luokkaa alle metrin. On kyllä erikoista kävellä katua pitkin, kun puolen metrin päässä itsestä on punainen ikkuna, jonka takana on puolialaston nainen keimailemassa. Alue käsitti useamman korttelin, joten näitä huoneita on varmasti satoja. Naiset vuokraavat huoneita käyttöönsä haluamakseen ajaksi ja toimivat niissä ilmeisesti yksityisyrittäjinä. Me emme tällä kertaa tarvinneet heidän palvelujaan, mutta kyllä siellä moni hinnasta neuvotteli ja taidettiin pari vakioasiakastakin nähdä. Kokemus oli kyllä hyvin erikoinen. Hollanti on kyllä liberaali maa. Kävelimme myös yhden homokadun läpi, mikä tarkoitti noin kymmentä perättäistä pubia ja ravintolaa, jotka liputtivat avoimesti sateenkaaren puolesta. Kyllähän pubeissa on tottunut näkemään karvaisia miehiä, mutta näissä oli kyllä toisenlainen tunnelma.

Punaisten lyhtyjen aluetta

Tämä oli viimeinen iltamme Amsterdamissa, ja kuten aina, tuli vahva tunne, että tänne palataan uudestaan.

9.5. torstai (Bryssel)

Päivän pääohjelmana oli busseilu naapurimaahan Belgiaan ja sen pääkaupunkiin, Brysseliin. Matka EuroLines-bussilla maksoi yhteensä molemmilta 22 euroa - ei paha ollenkaan. Amsterdamissa emme kerenneet aamupäivällä tehdä muuta kuin hakea gyrot, vaikka pientä yritystä olikin päästä kanava-ajelulle. Bussimme lähtöpaikka ei ollut ihan keskustassa, joten paikallinen metrokin tuli testattua.

Bussia odotellessa kerkesi sommitella valokuvan.

Bussimatka kesti kaksi ja puoli tuntia ja jännää katseltavaa riitti koko matkan. Hollanti on kyllä todellakin tasainen ja jopa keinotekoisen näköinen. Yritin kovasti bongata matkalla Belgian rajan, mutta en sitä kyllä huomannut. Jossain vaiheessa alkoi vastaan tulla tuttujen panimoiden nimiä ja viimein nähtiin Belgian lippukin yhden tehtaan pihalla, jolloin viimeistään tiesi olevansa uudessa maassa. Maiden välillä vaikuttaisi olevan varsin vapaa raja siis.

Brysselissä nakattiin kamat hostellille ja lähdettiin samantien katselemaan noin kilometrin päässä olevaa Brysselin kuuluisinta turistikohdetta, UNESCO:n maailmanperintökohde Grand Placea. Ja niin hieno aukio olikin, että allekirjoittaneella repesi housut. Aukion ihmettelyn jälkeen mentiin sivukujalle, jonka varrella oli noin kymmenen kreikkalaista ravintolaa. Ostimme Tessalonika-nimisestä ravintolasta gyrot, joiden laatu oli Budapestin kanssa samalla eli erinomaisella tasolla.

Brysselin Noordstation-bussiasema

Brysselin kaupungintalo

Helleenien katu

Gyrojen jälkeen mentiin viereiseen pubiin eli Little Delirium Caféen, missä oli neljäkymmentä hanaa laatuoluita! Pääasiassa tarjonta oli belgioluita, mikä sopi meille vallan mainiosti. Juomia sai tilattua myös pienemmissä laseissa ja hinnat olivat sopivia: kuusi 2 dl juomaa maksoi 12 euroa. Tilasimme To via... from Mikkeler, Bersalis Triple, Gouden Carolus Xmas, Jean Chris 2, Val Dieu Triple ja Olde Scratch Amber -oluet.

Little Delirium Café

Sitten jatkettiin käppäilyä ja käytiin bongaamassa Manneken Pis, jonka suosiota on vaikea ymmärtää. Seuraava mainitsemisen arvoinen paikka oli Place Royale ja kuninkaallinen palatsi. Sitten käytiin kuninkaallisessa puistossa, kuvattiin Belgian parlamenttitalo ja Pyhän Mikaelin ja Pyhän Gudulan katedraali.

Belgian (epä)mielenkiintoisin nähtävyys, Manneken pis

Brysselin kuninkaallinen palatsi

Yrittäessämme löytää Manneken pis -patsaan naispuoleista versiota, Jeanneke Pis:iä, päädyimme söpölle ravintolakujalle, jossa oli kymmeniä ravintoloita, jotka vaikuttivat olevan pääasiassa mereneläviin keskittyneitä. Joka toisessa pöydässä oli ämpärillinen simpukoita. Jatkoimme kuitenkin matkaa kohti hostellia ja haettiin jälleen halvat gyrot iltapalaksi. Tämänkertaiset gyrot menivät kärkeen ja Brysselissä ei taidettu lopulta muuta syödäkään. Bryssel ohitti siis Budapestin gyrokuninkuudessa!

Ravintolakujia

10.5. perjantai

Päivä alkoi uusien housujen ja piknik-eväiden ostolla. Sitten otettiin metro EU-hallintoalueelle, joka sijaitsee noin kolme kilometriä keskustasta kaakkoon. Kiertelimme hieman EU-parlamentin ulkopuolella ja nautimme välipalaa Leopoldin puistossa. Leopold II eli Belgian kuningas vuosina 1865-1909 olikin melkoinen veijari. Belgian valloittamassa Kongossa kuoli hänen aikanaan 2-15 miljoonaa ihmistä. Lisäksi ihmisten käsiä katkottiin, kun he eivät saaneet kerättyä tarpeeksi kumia tai norsunluuta päivän aikana. Lopulta tilanne kärjistyi niin, että kongolaiset alkoivat itse katkomaan toisiltaan käsiä, joilla pystyivät korvaamaan liian pienet kumikiintiöt. Belgiassa useat paikannimet on nimetty Leopoldin mukaan ja ymmärtääkseni nykyinenkin hallitsija on saman suvun edustaja, joten ilmeisesti Belgiassa tätä historian ajanjaksoa ei kovin paljoa häpeillä, mikä on erittäin outoa. Ehkä Leopold I oli kunnollinen kaveri?

EU-parlamentti

Piknik Maalbeekin puistossa

Puistoilun jälkeen menimme vieressä sijaitsevaan luonnontieteelliseen museoon. Tämän museon erikoisuutena on laaja dinosauruskokoelma ja erityisesti maailman suurimman löydetyn iguanodonlauman luut. Vuonna 1878 löydettiin Bernissartin hiilikaivoksesta 29 iguanodon luurankoa ja näistä yhdeksän on näytteillä Brysselin museossa. Myös sinivalaan luuranko oli jännä.

Iguanodoneja Belgian luonnontieteellisessä museossa

Museon jälkeen jatkettiin Lonely Planetin ehdottamaa kävelyreittiä pitkin kohti Jubilee-puistoa, joka lienee riemukaarineen yksi Brysselin tunnetuimmista näkymistä. Ranskaksi puiston nimi on Cinquantenaire. Belgiassahan kaikelle on aina vähintään kaksi nimeä, nimittäin ranskan- ja flaaminkielinen. Usein on myös vielä englanninkielinen nimi ja Belgian kolmas virallinen kielihän on saksa. Brysselissä pääkieli ainakin kaduilla kuulosti olevan ranska. Nämä kielikiistat ovat Belgian suurimpia sisäpoliittisia haasteita ja muun muassa pääasiallinen syy vuoden 2011 hallituskriisiin, jolloin Belgia oli peräti 541 päivää ilman toimivaa hallitusta. Katsomalla karttaa voi havaita syyn: Belgia on usean suuren kielialueen risteymässä.

Brysselin riemukaari

Jubilee-puistosta jatkettiin kävelyä Marie-Louise-aukion, Burundin suurlähetystön (Brysselissä on maailman eniten suurlähetystöjä eli 182) ja Kongressin kolumnin kautta Brysselin keskusrautatieasemalle, johon olimme sopineet miitin työkaverini Aharonin kanssa. Hän asuu Antwerpenissä (50 km Brysselistä) ja oli luvannut tulla viettämään iltaa kanssamme.

Aharonin kanssa käytiin ensin katsomassa kauppakatu Galeries Royales Saint-Hubertia, joka kuulemma edustaa belgialaisuutta hienoimmillaan A la Mort Subite -kahvilan kanssa, johon menimme seuraavaksi. Maistelimme kahvilan oman gueuze-oluen eli villihiivalla käyneen maustamattoman lambic-oluen. Erikoista makunautintoa hakevalle tätä voi suositella. Kahvilan sisustus on alkuperäisessä vuoden 1928 kunnossa. Pöytien alla oli sateenvarjotelineet.

Johanna ja Aharon Galeries Royales Saint-Hubertissa

Aitoa menoa A la Mort Subite -kahvilassa

Illan lopuksi mentiin vielä edellispäivänä löytämäämme Little Delirium Cafeen. Aharon lähti yöjunalla takaisin kotia ja me kävimme vielä hakemassa suklaapuodista tuliaisia. Ja kioskista oluita. Ja yöpalaksi erinomainen kebab poulet.

Oisko niin? Aah! Hyvä oli niin.

Suklaapuodista sai Suomeksikin kiitokset - turistirysä approved.

11.5. lauantai (Bottrop)

Lähdimme aamupäivästä käymään noin puolen tunnin metromatkan päässä olevassa Atomiumissa, joka on erikoisuutensa vuoksi varmasti yksi Brysselin ikonisimpia rakennuksia. Se rakennettiin vuoden 1958 maailmannäyttelyyn ja 5 m/s maksiminopeudella kulkeva hissi oli aikansa nopein.

Atomium

Rakennuksen sisällä tunsi kävelevänsä yhden lempielokuvistani, Avaruusseikkailu 2001:n, maailmassa. Atomiumin näyttelyt olivat melko turhia ja tunnin jonottelutkin olisi voinut jättää väliin. Ylhäältä oli kuitenkin huikeat näkymät kaupungin ydinkeskustaan ja varsinkin lähellä sijaitsevan Yhdysvaltojen paviljongin ja Mini-Eurooppapuiston näki hyvin. Atomiumin jälkeen käytiin tallustelemassa viereisessä Parc de Laeken -kuninkaallisessa puistossa.

Sitten metroiltiin takaisin hostellille, maisteltiin tuoretta vohvelia karamellikastikkeella, shoppailtiin hieman vaatteita, haettiin kaupasta halpaa belgiolutta, syötiin täydelliset gyrot ja käveltiin Noordstationin bussiasemalle odottamaan linja-autoamme. Edessä oli neljän tunnin matka Esseniin. Ah kuinka mukavaa on möllöttää vain paikallaan ja katsella uusien maisemien vilistävän ohitse.

Vohvelia karamellikastikkeella

Linja-automme kävi ainakin Antwerpenissä (Belgia), Eindhovenissa (Hollanti) ja Duisburgissa (Saksa). Esseniin saavuimme joskus iltayhdentoista aikaan ja Liisa-täti olikin jo meitä vastassa. Essenistä on Bottropiin noin 10 kilometriä. Essen on 580 000 asukkaallaan Saksan yhdeksänneksi suurin kaupunki ja Bottropissa asukkaita on noin 116 000. Iltapalaksi Liisa oli hommannut saksalaista rusinaleipää herkullisilla juustoilla ja leikkeleillä. Suihkut ja nukkumaan.

12.5. sunnuntai (Wuppertal)

Olimme etukäteen miettineet, että Saksassa voidaan ottaa rennosti ja huoltaa itseämme, mutta terästäti Liisa olikin suunnitellut kaikenlaista mielenkiintoista puuhaa meille. Tämäkin sopi meille vallan mainiosti. Pyykit kerettiin kyllä pestä.

Kävimme aamusta vajaan tunnin kävelyllä läheisessä metsäpuistossa. On aina jännää käydä uusissa paikoissa metsässä, kun ympärillä olevat kasvit, eläimet ja yleistunnelma ovat erilaisia. Metsäistä puistoa olisi jatkunut kymmeniä kilometrejä, mutta meidän piti melkein heti kiiruhtaa juna-asemalle.

Windmühlenweg

Overbeckshof

Bottropin kaupunginpuisto

Ostimme juna-asemalta Deutsche Bahnin (Saksan VR) osavaltiolipun päivän ajaksi. Ensimmäiseksi mentiin kolmella vaihdolla Iserlohnin (noin 70 km) tippukiviluolaan (Dechenhöhle), joka löydettiin 1868 rautatietä rakennettaessa. Luola on 870 metriä pitkä - turisteille esillä on tosin vain 360 metriä - mutta kyllä ohjatulla kierroksella siinäkin oli koettavaa. Emme ole aiemmin käyneet tälläisessä, joten vaikuttavaa oli. Valokuvia ei saanut ottaa, mutta etsivä löytää. Luolassa oli luolakarhun jäänteet, pari turkoosia vesiallasta ja mineraalipylväs, jota ei oltu myyty miljoonalla eurolla brittiläiselle liikemiehelle. Luolan jälkeen kiivettiin läheisen mäen päälle ja näköalat olivat huimaavia. Kyllä Saksa on hieno maa.

Dechenhöhle

Sonderhorst

Sitten junailtiin Wuppertaliin (43 km), joka on tunnettu erityisesti maailman vanhimmasta roikkuvasta raitiovaunujärjestelmästään (valmistunut 1901). Ratikka kuuluu julkiseen liikenteeseen, joten meidän osavaltiolippumme oli riittävä kyytiinpääsemiseen. Istuimme kyydissä puoli tuntia ja tämä oli minusta yksi reissumme jännimmistä kokemuksista. Ratikka kulki näppärästi katujen yläpuolella ja pitkän pätkän myös jokea seuraillen. Hyvin tuntui toimivan yli sata vuotta vanha järjestelmä.

Wuppertalin roikkuva raitiovaunu

Wuppertalin roikkuva raitiovaunu

Wuppertalissa tuli maisteltua saksalainen gyro, johon oli kovat odotukset, sillä onhan Saksassa suuri turkkilainen vähemmistö. Mutta ainakin Wuppertalin rautatieasematunnelin gyro oli heikoin tähän astisista. Syönnin jälkeen matkustettiin takaisin Bottroppiin (40 km) ja käytiin katsomassa turkkilaista lähiötä, missä ei montaa kantasaksalaista enää asunut. Lopuksi käytiin vielä paikallisen Alpencenterin päällä katselemassa ympäristöä.

Näkymä Bottropin Alpencenteristä

13.5. maanantai (Bottrop)

Aamupäivästä lähdimme katselemaan Bottropin keskustaa Johannan Outi-serkun kanssa. Reilun puolen miljoonan asukkaan Essenin ollessa noin sadantuhannen asukkaan Bottropin vieressä, on Bottrop käytännössä vain tavallista isompi suurkaupungin lähiö. Kierrellessämme kauppoja ja keskustaa näimme tavallisten saksalaisten elämäntapaa, sillä Bottroppiin ei moni turisti eksy. Erikoisuutena mainittakoon 80 voltin viinat ruokakaupassa ja supermarkettityyliset hyvinvointikaupat, joissa myytiin lääkkeitä, erikoisruokavaliotuotteita, hygieniatuotteita ja urheiluravinteita.

Bottropin keskustassa Outin kanssa

Iltapäivällä ajeltiin Dorsteniin katsomaan Lembeckin linnaa. Saksassa kuten myös esimerkiksi Ranskassa ja Englannissa, on paljon linnoja ja tämäkin Lembeckin linna on erittäin hyvin säilynyt. Sisätilatkin olivat alkuperäisessä sisustuksessaan. Linna on rakennettu 1600-luvun lopussa, mutta sitä on toki uudistettu useaan otteeseen vuosisatojen aikana. Saimme henkilökohtaisen oppaan, kun muita kävijöitä ei tullut kierrokselle. Minusta on aina jännittävää nähdä, miten aikansa eliitti on elänyt.

Lembeckin linna

Lembeckin linna

Linnan jälkeen lähdimme katsomaan Femeichen "tuhatvuotista" puuta Erleä. Puun sisällä on kuulemma pidetty aikanaan oikeudenkäyntejä, joten ilmeisesti mahtipontista kasvia on kunnioitettu. Eipä se muuten olisikaan niin pitkäikäinen.

Tuhatvuotinen Femeichen puu

Iltapala käytiin syömässä Outin ja Uwen luona. Kotimatkalla pysähdyimme vielä käppäilemään toviksi metsään.

14.5. tiistai (Essen)

Päivän ohjelmassa oli vierailu Essenissä ja erityisesti sen kahdessa tunnetuimmassa kohteessa, nimittäin Zeche Zollvereinissä ja Villa Hügelissa.

UNESCO on valinnut Zollvereinin hiilikaivosteollisuusalueen maailmanperintökohteeksi. Ruhrin alue, missä aikaa pääasiassa vietimme Saksan osuudellamme, on tunnettu 1800-luvun puolivälin tienoilla alkaneesta hiilikaivos- ja terästeollisuudestaan. Zollvereinin kaivos oli yksi suurimmista. Kaivostoiminta alkoi 1847 ja päättyi lopullisesti vuonna 1993. Osa tehtaan sisätiloista on kunnostettu erilaisten gallerioiden ja museoiden käyttöön. Vaikka sisälläkin oli jänniä näkymiä, niin itse pidin enemmän tehdasalueen ulkoreunoja pitkin kulkeneesta kävelyreitistä. Pääsylippuun kuului myös sisäänpääsy Ruhrin museoon, jonka kävelimme pikaisesti läpi.

Zeche Zollverein

Zeche Zollverein

Zeche Zollverein

Kaivokselta kulkee suora ratikkalinja päivän toiseen pääkohteeseemme, Villa Hügeliin, jonne seuraavaksi siirryimme. Huvila on ollut aikanaan Kruppin terästeollisuussuvun edustushuvila. Kruppin tavaramerkit ovat tuttuja nykypäivänkin kodista, mutta yrityksen mahtikausi oli 1800-luku ja 1900-luvun alkupuolisko, jolloin yritys oli muun muassa merkittävimpiä Venäjän, Turkin, Preussin ja natsi-Saksan armeijan aseistajia.

Villa Hügel

Villa Hügel

Oletettavasti Villa Hügel (rakennettu 1873) oli yksi aikakautensa moderneimpia asuinrakennuksia. Silmiin pistävää oli puumateriaalien runsas käyttö.

Päivän päätteeksi käytiin vielä ihmettelemässä Essenin keskustaa ja shoppailemassa vaatteita. Kaupungissahan on Alvar Aallon suunnittelema oopperatalo, mutta se jäi tällä kertaa näkemättä.

Essenin matkakeskus

15.5. keskiviikko (Köln & Firenze)

Päivän ohjelmassa oli viiden vaihdon matka Bottropista Firenzeen, jonne Kimmo ja Kononen matkustivat myös samana päivänä Helsingistä Rooman kautta. Onnistuimme melkein missaamaan ensimmäisen vaihdon (Essen-Dellwig Ost), kun juna-asemalta piti osata suunnistaa muutaman sadan metrin päässä olevalle toiselle asemalle ilman opasteita. Kerkesimme lopulta juoksemalla junaan muutaman sekunnin turvin. Ajatus puistattaa edelleen. Oberhausissa vaihdettiin toisen kerran ja sitten tulimmekin Kölniin, jossa meillä oli pari tuntia katseluaikaa.

Liisan talo

Reinjoen varrella sijaitseva Köln on Saksan neljänneksi suurin kaupunki ja vanhin suurkaupungeista. Se perustettiin roomalaiskaudella 38 eaa. Kaupungin tunnetuin nähtävyys on aivan juna-aseman vieressä oleva goottilaisen tyylisuunnan tuomiokirkko, jonka rakentaminen aloitettiin 1200-luvulla ja valmistuttuaan 1880 se oli maailman korkein rakennus (157 metriä). Kirkko kuuluu UNESCO:n maailmanperintökohteisiin. Kirkon ihmettelyn lisäksi kävimme kävelemässä läpi kaupungin ostoskadun, juomassa tuopillisen paikallista Kölsch-olutta ja syömässä bulgursalaatit. Kölnin keskustasta mentiin vielä junalla Köln-Bonn-lentokentälle, mistä lennettiin Italian Bolognaan.

Kölnin tuomiokirkko ei mahtunut kuvaan.

Kölnin tuomiokirkko

Kölnin rautatieasema

Italian Bolognassa hypättiin bussiin, joka ajoi mäkiä kaarrellen noin sadan kilometrin matkan Firenzeen. Kuski ajoi rennolla otteella rekkoja ohitellen kaksikaistaisella moottoritiellä, jolla ei ollut piennarta nimeksikään. Ja kun reitti kulki vuoristoisella seudulla, niin koko ajan toisella puolella tietä oli jyrkkä pudotus. Hauskahan siellä olisi ollut itsekin mukana ajaa. Firezen päässä jumituttiin vielä motarille kolarin takia. Italiassa on varmaan Euroopan hankalin liikenne: autoja on suhteessa asukaslukuun eniten suurista maista, maasto mäkistä ja kaupungit ahtaita. Lisäksi julkisen liikenteen projektit keskeytyvät vähän väliä, kun tehdään merkittäviä arkeologisia löytöjä. Tästä syystä myös Rooman kolmas metrolinja on viivästynyt vuosia ja sen takia metrot ovat usein todella ruuhkaisia. Perillä Firenzessä mukavalta vaikuttanut kuskimme kiskaisi rinkkamme suoraan viereiselle autokaistalle ja heilautti kättä jäähyväisiksi. Onneksi ei sattunut tulemaan autoja juuri silloin.

Saavuimme Firenzeen iltakahdeksalta ja pojat tulivat meitä vastaan asemalle. Haettiin paikalliset gyrot (ranskalaiset pita-leivän sisällä ei toiminut ja muutenkin aika keskinkertainen maku) ja hörpittiin hostellimme ihastuttavalla sisäpihalla viiniä ja speksattiin tulevien päivien toimintasuunnitelmaa. Nähtiin gekko seinällä.

Kimmo ja Kononen

16.5. torstai (Firenze)

Firenze sijaitsee kolme sataa kilometriä Roomasta pohjoiseen ja ihmisiä siellä asuu 366 000. Firenze on renessanssiajan merkittävin kaupunki ja sen myötä Euroopan suosituimpia matkailukohteita.

1200-1700-luvuilla vaikuttanut firenzeläinen Medicin mahtisuku, johon kuului muun muassa kolme paavia, useita Firenzen ja Toscanan hallitsijoita sekä Ranskan kuningashuoneen jäseniä, on kotoisin Firenzestä. Medicit rikastuivat kaupankäynnillä ja pankkitoiminnalla. Saamiansa rahojaan he käyttivät paitsi hulppeiden huviloiden rakentamiseen, myös taiteeseen. Heidän tukemia taiteilijoita olivat muun muassa Donatello, Masaccio, Botticelli, Leonardo da Vinci, Michelangelo, Raffaello, Ghirlandaio, Vasari ja Filippo Lippi poikansa Filippinon kanssa. Näitä taiteilijoita on myöhemmin arvioitu renessanssiajan merkittävimmiksi uranuurtajiksi. Renessanssihan oli taiteen kukoistuskausi ja antiikin sivistyksen uudelleensyntyminen, jolloin taiteilijat ja tieteilijät alkoivat vapautua kirkon otteesta. Tämä nähdään myöhemmin johtaneen uskonpuhdistukseen ja nykyaikaisen tieteen kehittymiseen. Tästä syystä on perusteltua sanoa, että joka puolella Firenzeä näkyvät Medicin vaakunat ovat muistutus suvun merkittävästä vaikutuksesta ei vain Firenzeen ja Italiaan vaan koko maailmaan ja ihmiskuntaan.

Meidän päivämme alkoi hostellin aamupalalla, jonka tasoista ei ollut minulle aiemmin kohdalle sattunut. Erilaisia kylmiä ja lämpimiä tarjottavia oli useita kymmeniä ja erityisesti jäi mieleen pekoniperunakakut, jäätelö, sipsit, tiramisu, risotto ja paistettu pinaatti. Muutenkin Archi Rossista jäi kaikin puolin hyvä kuva - suosittelut.

Kävelimme ensin Medicien kappelille, joka on rakennettu suvun kunniaksi. Sakastin on suunnitellut Michelangelo ja katolla näkyvä yhdestä marmorista hakattu kymmenpylväinen kehikko kannattelee täyskultaista palloa. Emme käyneet sisällä, vaan jatkoimme kohti kaupungin ykkösnähtävyyttä.

Medicien kappeli ja taaempana täyskultainen pallo.

Kappelilta muutaman korttelin päässä sijaitsee UNESCO:n maailmanperintökohde Santa Maria del Fiore eli Firenzen tuomiokirkko (valmistunut 1436) ja ai että kun se onkin hieno rakennus! Tiesin kyllä että kirkot ovat Italiassa upeita, mutta nyt kyllä vedettiin matto jalkojeni alta. Tämähän on aivan uskomattoman tyylikäs rakennus - upein koskaan näkemäni! Kirkko on valtavan iso (115 metriä korkea ja 153 metriä pitkä) ja koristeellinen. Ulkopinnan vihreistä, valkoisista ja punaisista marmorilaatoista tehdyt nauhat ja ornamenttikuviot varsinkin ovat erityisen kauniita. Kultaakin näkyi käytetyn. Kävimme myös nopeasti pyörähtämässä sisällä, mutta minun mielestäni kirkko on kuitenkin upeampi ulkoapäin.

Santa Maria del Fiore, Firenzen tuomiokirkko, Duomo

Tuomiokirkolta jatkoimme Piazza della Signorialle eli aukiolle, joka on ollut aikanaan (1115-1531) Firenzen kaupunkivaltion keskus. Aukiolla sijaitsee myös ylväs kaupungintalo (rakennettu 1299), joka piti tietenkin kunnantaloharrastajan kuvata. Aukion reunoilla oli useita taidokkaasti veistettyjä patsaita, joista ainakin osa oli aitojen replikoita.

Palazzo Vecchio

Pialla della Signoria

Neptunuksen lähde

Seuraavaksi oli vuorossa päivän pääkohde eli Uffizin galleria (rakennettu 1560), joka on renessanssitaiteen ykkösgalleria maailmassa. Gallerian kuuluisimpia töitä ovat muun muassa Venuksen syntymä (Botticelli, 1486), Annunciation (Leonardo, 1472), Bacchus (Caravaggio, 1595), Madonna del cardellino (Raphael, 1505) ja Doni Tondo (Michelangelo, 1507). Huoneita galleriassa tuntui olevan loputtomiin ja neljän tunnin jälkeen saimme tarpeeksemme ja kävelimme loput huoneista suoraan läpi - siihenkin meni vielä tunti. En ole intohimoinen taiteen, varsinkaan maalaustaiteen kuluttaja, mutta onneksi Kimmo on aiheeseen perehtynyt ja luennoi meille olennaisimpien taulujen keskeisimmät huomiot. Näin vierailu ei jäänyt vain läpikävelyn ja valokuvaamisen tasolle. Marialla on lähes aina sininen mekko päällä ja taiteilija itse, jos on maalauksessa mukana, on yleensä ainoa, joka katsoo taulun katsojaa. Uffizissa ei saanut kuvata, joten käyttäkäämme nettiä.

Uffizin sisältä

Uffizin jälkeen oli ruokaa saatava, mutta kaikki pitseriathan olikin kiinni siestan aikaan. Halusimme ehdottomasti testata puu-uunipitsaa, joten ei auttanut kuin hakea välinälkään gelatot eli italialaista jäätelöä, joka on muuten parempaa kuin ällömäkeat jenkki- tai sveitsiläisjäätelöt. Juotiin myös odotellessa kahvit, olutta ja viiniä. Olut tuntuu olevan Suomen hinnoissa, mutta varsinkin pulloviinit ovat halpoja: kaupassa muutaman euron ja ravintolassakin talon viini oli aina 6-10 euroa litran kannu.

Menimme pitseriaan viimein 10 minuuttia avaamisen jälkeen ja taisimme saada viimeisen vapaan pöydän. Alkuruoaksi mozzarellaköntti särpimineen ja pääruoaksi pitsat kaikille. Näissä känkyissä oli turhan paksut pohjat ja täytteitäkin oli säästeliäästi käytetty, mutta tämä se taitaa olla pitsatyyli Italiassa. Haukiputaan Camillosta saa paremmat.

Alkupalaksi mozzarellamöhkäle kavereineen

Matkalla takaisin hostellille käytiin vielä Piazza della Repubblicalla, missä kymmenet arabit yrittivät myydä uusinta villitystä, jonkinlaista valolennokkia. Olen usein ihmetellyt, miksi aina yhdessä ja samassa paikassa on myymässä kymmeniä tyyppejä yhtä ja samaa tuotetta. Yhdellä aukiolla myydään lennokkeja, seuraavalla sateenvarjoja ja kolmannella hassunhauskoja limaklönttejä. Itse saattaisin etsiä paikan, jossa ei ole ketään muita myymässä ainakaan samaa tuotetta. Tasavallan aukio oli pari tuhatta vuotta sitten forum eli roomalainen keskusta.

Illan viimeisenä kohteena kävimme vielä uudestaan ihailemassa Firenzen tuomiokirkkoa mustaa taivasta vasten, ah. Hostellin ihastuttavassa sisäpihan puutarhassa otettiin vielä yhdet pitkät ja sitten uinumaille sulolaille.

Santa Maria del Fiore, Firenzen tuomiokirkko, Duomo

17.5. perjantai (Rooma)

Aamupalat, huoneen luovutus ja Lonely Planetista bongatussa apteekissa (Farmaceutica di Santa Maria Novella) vierailu. Johanna on virkansa puolesta pyrkinyt aina uusissa maissa käymään paikallisessa apteekissa. Ihmetyksemme oli suuri, kun apteekkikin oli kertakaikkisen upea. Ilmeisesti apteekki oli jonkinlainen nähtävyys itsessään, kun paikalla tuntui olevan enemmän turisteja valokuvaamassa kuin asiakkaita ostoksilla. Ja ilmeisesti myyntiartikkelitkin olivat vain sikahintaisia tuoksuja. Näköjään apteekki on yksi maailman vanhimmista: perustamisvuodeksi on merkitty 1221.

Hostellin monipuolinen aamupala

Farmaceutica di Santa Maria Novella

Jatkoimme kävellen Firenzen läpi kulkevan Arno-joen siltoja puolelta toiselle vuorotellen. Erityisesti keskiaikainen Ponte Vecchio (rakennettu 1335), joka ainoana selvisi toisesta maailmansodasta, on sykähdyttävä. Sillan rakenteissa on asuntoja ja katutason yläpuolella menee erillinen Medicien oma käytävä, jota he pääsivät kulkemaan joutumatta laskeutumaan rahvaan joukkoon ja välttivät näin yhden salamurhille otollisen paikan.

Ponte Vecchio

Päivän tavoitteena oli kivuta mäen päälle Michelangelon aukiolle, josta pitäisi olla makoisat näkymät kaupungin ylle. Sitä ennen kuitenkin piipahdettiin Palazzo Pittin edessä ja takana. Vuonna 1458 rakennettu renessanssiajan palatsi oli firenzeläisen pankkiirin, Luca Pittin, asunto. Myöhemmin sen ostivat Medicit ja 1700-luvulla se oli Napoleonin käytössä. Kävimme myös palatsin vieressä olevassa Bobolin puutarhassa, mistä parhaiten jäi mieleen sitruunapuut.

Palazzo Pitti

Boboli Gardens

Boboli Gardens

Reissun virallinen ryhmäkuva otettiin Firenzessä.

Puutarhojen jälkeen kiipesimme viimein Michelangelon aukiolle, mistä aukeavasta näköalasta oli pakko ottaa panoramakuvat. Michelangelohan oli renessanssiajan merkittävimpiä yleisneroja Leonardo da Vincin ja Raffaellon ohella. Hän veisti, maalasi, suunnitteli rakennuksia ja runoili. Hänen tunnetuimpia töitään ovat David-patsas, Pietà, Viimeinen tuomio ja Sikstuksen kappelin kattofreskot sekä Piazza del Campidoglion ja Pietarinkirkon osittainen suunnittelu. Michelangelo oli erittäin tuottelias ja hänen töitään on useissa paikoissa lähinnä Firenzessä ja Roomassa. Elämänsä viimeiset vuosikymmenet hän toteutti Roomassa useiden eri paavien toimeksiantoja, jolloin hän suunnitteli muun muassa Pietarinkirkon suuren kupolin. Hänet on haudattu firenzeläiseen Santa Crocen basilikaan, jonne on näköjään haudattu myös Galileo Galilei ("nykytieteen isä") ja Niccolò Machiavelli (politiikan tutkimuksen kehittäjä). En ihan heti keksi kovempaa kolmikkoa haudattuna samaan paikkaan. Emme käyneet sisällä nostamassa hattua herroille, joten ilmaistaan nyt sitten rispektit: maailma otti aimo harppauksia teidän viisauden ja ahkeruuden ansiosta.

Piazzale Michelangelolta näkymät Firenzen ylle. Isoimpana rakennuksena näkyy Duomo.

Basilica of Santa Crocen basilikaan on haudattu ihmiskunnan suurmestarit Galileo, Machiavelli ja Michelangelo.

Michelangelon aukiolta laskeuduimme alas syömään paikalliseen trattoriaan, joka erona ristoranteen tarkoittaa enemmän perheravintolaa eli hintataso on edullisempi ja miljöö vähemmän fiini. Sitruunakana oli niin maukasta, että olen pari kertaa yrittänyt tehdä kotona samanlaista. Sitten gelatojen ja oluiden kautta juna-asemalle odottamaan kiitojunaa Roomaan.

Huiput pöperöt trattoriassa

Firenzen juna-asema

Junan huippunopeus oli 250 km/h, mikä on henkilökohtainen maanopeusennätykseni - ainakin jos ei lasketa lentokoneen nousu- tai laskukiihdytystä. Korvat menivät lukkoon, kun juna meni tunneliin tai poistui sieltä. Roomassa piti metrolla säätää itsemme majapaikkaan ja saimmekin ensikosketuksemme yhteen Euroopan ruuhkaisimmista metroista, kun vielä iltakahdeksaltakin piti odottaa pari metrojunaa ennen kuin mahduttiin sisään. Onneksi niitä kulki minuutin parin välein, joten kauan ei tarvinnut odottaa.

Majotuimme Roomassa Airbnb-asuntoon. Neljällä hengellä se ei tullut kalliiksi ja näin sai hostellia mukavammat oltavat. Omassa keittiössä voi kokkailla aamupalat, iltapalat ja ottaa vaikka vähän häppääkin. Asunnon vastaanottotilanteessa onnistuimme saamaan vuokraajan erittäin epäluuloiseksi meitä kohtaan, kun samassa lauseessamme mainitsimme sanat "payment" ja "problem". Jouduimme useamman kerran selittämään, ettei ole mitään ongelmaa, mutta tämä sai hänet vain epäluuloisemmaksi - hänkään ei ollut kovin hyvä puhutussa englannissa. Italialaiset taitavat näyttää tunteet hieman helpommin kuin suomalaiset... Lopulta sovittiin, että selvitetään ongelma, jota ei siis oikeasti ollut olemassa, mailitse.

Johanna, Kimmo ja Kononen lähtivät vielä illan päälle Ólafur Arnaldsin kirkkokeikalle ja minä kävin ruokakaupasta hakemassa aamupalatarpeet. Noin 500 metrin päässä asunnoltamme oli oikea iso ruokakauppa, mistä sai italialaisia herkkuja. Leikkeletiskissä oli aina hyviä tarjouksia ja söimmekin joka ruoalla paikallisia lihaherkkuja.

Ólafur Arnalds

18.5. lauantai

Päätettiin pitää vapaapäivä lomailusta ja tehdä, mitä mieleen tulee. Nukuttiin pitkään ja tehtiin rauhassa aamupalat (papua, munaa, leipää, makkaraa). Lähdimme kävelemään kauppahallia kohti ja ensimmäinen mielenkiintoinen kohde oli San Giovannin portti Aurelianuksen muurissa (rakennettu 275). Rooman ympärillä menee myös toisen aikakauden muuri, Serviuksen muuri (rakennettu 300-luvulla eaa). Periaatteessa on vielä kolmaskin muuri aivan Palantium-kukkulan ympärillä, joka oli siis Rooman valtakunnan keisareiden asuinpaikka ja mistä muuten periytyy sana palatsi. Näistä kolmesta eri muurista on säilynyt nykypäivään yllättävän iso osa ja niiden läpi tulikin käveltyä harva se päivä.

Aurelianuksen muuri

Matkalla kauppahallille nähtiin myös San Giovanni in Laterano -kirkon edustalla jonkinlainen kommunistien mielenosoitus. Poliiseja ja muuta turvallisuushenkilöstöä oli paikalla yllättävän paljon. Mainittu kirkko on muuten paavin virallinen kirkko, vaikka useimmat varmaan arvelisivat sen olevan Pietarinkirkko. Pietarinkirkko ei ole myöskään katolisen maailman äitikirkko, mutta palattakoon tähän myöhemmin. Kauppahallista ostettiin tuoreita appelsiinejä, mutta eipä ne sen makoisampia ollut kuin Alepasta ostetut.

Kommunistien mielenosoitus

Kauppahallin kalatiski

Gelatojen jälkeen mentiin ensimmäisen kerran kirkon sisälle Roomassa. Kirkko oli Santa Maria Maggiore, ja se on virallisesti Vatikaanin eksterritoriaalinen alue. Vatikaanillahan (tai katolisella kirkolla) on ollut vuosisatoja paljon valtaa kulisseissa, mutta onpa heidän hallinnoima maa-aluekin ollut 1700-luvun lopussa tuhansia neliökilometrejä. Tämän päivän Vatikaanin rajat on määritetty Benito Mussolinin aikana vuonna 1929 ja pinta-ala on enää vain 0.44 neliökilometriä. Santa Maria Maggiore on yksi katolisen kirkon neljästä korkeimman tason kirkoista. Muita ovat jo aiemmin mainitut Pietarinkirkko, San Giovanni in Laterano ja Saint Paul Outside the Walls. Santa Maria Maggiore on rakennettu vuonna 440 ja se on UNESCO:n maailmanperintökohde. Kirkkoon on haudattu muun muassa Gian Lorenzo Bernini, Napoleonin sisko Pauline Bonaparte ja kuusi paavia.

Santa Maria Maggiore

Roomassahan on yli 900 kirkkoa, joten seuraavaksi menimme taas kirkkoon, joka oli tällä kertaa Santa Maria degli Angeli e dei Martiri. Kirkko on rakennettu 1562 ja sen on suunnitellu Michelangelo. Kirkko on rakennettu roomalaisen kylpylän raunioille ja tämä näkyy kirkon pohjaratkaisussa - fasadia ei ole ja itse sali on uima-altaan kokoinen ja muotoinen. Toisena erikoisuutena kirkon lattialla on suuri aurinkokello. Toisin kuin aiemmin vierailemissamme italialaisissa kirkoissa, tässä oli oikaistu koristelussa ja maalattu katot ja seinät näyttämään kolmiulotteiselta. Yleisesti ottaen on sanottava, että Italian kuuluisimmat kirkot ovat erittäin hienoja ja kauniita sisältä. Itselläni oli hieman skeptinen asenne etukäteen, mutta se karisi nopeasti ensimmäisten kirkkojen kohdalla. Joka puolella on hyvin pikkutarkasti tehtyjä maalauksia, veistoksia ja freskoja. Kultaa on usein näkyvillä ja varsinkin kirkkojen kryptat (eli haudat) ovat puhuttelevia, kun joskus voi jopa nähdä haudatun henkilön läpinäkyvässä arkussaan.

Santa Maria degli Angeli e dei Martiri

Päivä jatkui vaateshoppailulla Via Nazionale -kadulla. Piipahdimme välipalalle sattumalta kahvilaan, jossa oli menossa Suomi-Ruotsi-jääkiekkopeli, jota oli muutama suomalainen seuruekin tullut katsomaan. Hieman yllättävää, että Italiassa näkee jääkiekkoa. Epäilen, että satuttiin Italian ainoaan julkiseen tilaan, jossa pelin näki.

Katudivari

Suomi-Ruotsi-jääkiekkopeliä katsomassa

Kävelimme Via Nazionalen loppuun, missä sijaitsee huikaisevan mahtipontinen Vittoria Emmanuele Monumentti, joka on rakennettu vuonna 1885-1925 yhdistyneen Italian ensimmäisen kuninkaan kunniaksi. Minusta rakennus on erittäin hieno, mutta ilmeisesti yleinen mielipide roomalaisten keskuudessa on, että rakennus on ruma ja sitä ei olisi pitänyt koskaan rakentaa. Odotetaanhan vielä pari sataa vuotta, niin eiköhän se mielipide ole muuttunut. Valkoisesta marmorista tehty rakennus toimii nykyään Italian yhdistymisen museona, mutta emme tällä kertaa käyneet sisällä.

Vittoria Emmanuele Monumentti, Altare della Patria, Isänmaan alttari

Vittoria Emmanuele Monumentti on aivan antiikan Rooman kuuluisien raunioiden vieressä (ja päälläkin itse asiassa), joten jatkoimme seuraavaksi kävelyä Via dei Fori Imperiali -katua pitkin, josta on näkymät niin Capitoline hillille, Forumille kuin Colosseumillekin. Syvennyn tähän aiheeseen tarkemmin myöhemmin, mutta erityisesti Colosseum on ollut minulle pitkään Yksi Niistä. Se on yksi parhaiten säilyneitä rakennuksia roomalaisen kulttuurin ajalta. Mitä nykyään kutsutaan läntiseksi elämäntavaksi, periytyy hyvin isoilta osin juuri roomalaisesta kulttuurista. Tosin gladiaattoritaisteluita meillä ei ole aivan vielä ollut tosi-tv:ssä. On uskomattoman hienoa kävellä näiden rakennelmien keskellä ja kuvitella, miten pari tuhatta vuotta sitten täällä on elänyt ihmisiä hyvinkin kehittyneessä yhteiskunnassa.

Palantine Hillin House of the Vestals

Käveltiin vielä lähikauppaamme muutama kilometri ohittaen matkalla Rooman korkeimman obeliskin, Lateraanin. Roomassa on reilu kymmenen obeliskia, jotka on ryöstetty antiikin egyptiläisiltä. Minusta on erittäin kiehtovaa, että 3500 vuotta sitten joku kansa (egyptiläiset) on yhdestä kivestä rakentanut 40 metriä korkean kivipylvään, kirjoitellut siihen omat tarinansa ja sitten tulee pari tuhatta vuotta myöhemmin toinen kansa (roomalaiset), jotka varastavat ja kuskaavat pylväät omaan kotikaupunkiinsa. Ja me voimme nyt käydä niitä ihmettelemässä.

Lateraanin obeliski on egyptiläisten 3500 vuotta sitten rakentama, roomalaisten 2000 vuotta sitten varastama ja nykyään suomalaisen valokuvaama kulttuuriperintökohde.

Kaupasta ostettiin illallistarpeksi lehtipihvit ja salaattivermeet. Viinillä ne saatoimme kitusiimme. Pienen nousuhumalan siivittämänä kävimme vielä yön pimeydessä kävelemässä läheistä Aurelianuksen muuria seuraillen.

Kimmo valuttaa salaattiinsa aitoa balsamicoa.

Aurelianuksen muurilla

19.5. sunnuntai (Ostia Antica)

Koska sunnuntaina on moni paikka kiinni ja toisaalta ne harvat aukiolevat ovat oletettavasti erityisen täynnä turisteja, päätimme lähteä biitsille, sillä kyllähän Välimeri pitää kokea Italian rannalta. Valitsimme kohteeksemme Ostia-rannan, jonne pääsi metron ja junan avulla vajaassa tunnissa. Vieressä oleva Ostia Antica on myös merkittävä antiikan rooman ajan satama, mutta emme tällä kertaa poikenneet katsomaan raunioita, vaan suuntasimme gyropaikan kautta suoraan rannalle. Kymmeniä kilometrejä pitkä ranta oli jaettu useisiin kymmeniin yksityisrantoihin, joihin sisäänpääsy oli noin vitosen henkilöltä. Presidentillekin oli varattu oma hulppea useamman kilometrin leveä rantapätkä. Italian lain mukaan viiden metrin matkaa rantaviivasta maalle ei voi vuokrata, joten sillä alueella olisi saanut ilmaiseksi oleskella. Maksoimme kuitenkin sisään, jotta saimme rauhassa makoilla, tosin monenmoista krääsänmyyjää kävi vähän väliä koettamassa onneaan.

Vesi oli lämmintä ja aallokko yllättävän voimakas. Kerran onnistuimme saamaan rantavahdinkin juoksemaan luoksemme huitomaan käsiään. Useamman tunnin rantaköllöttelyn aikana naukkailimme muutamat isot oluet per nenä ja kun lähdimme tyhjän pullopussin kanssa pois, tulivat valvojat huolestuneena kysymään, että selviäisimmekö varmasti kotia. En koskaan täysin ymmärtänyt syytä heidän huolenaiheelleen, mutta ehkä he luulivat, että hyppäämme rattiin itse tai sitten heidän mielestään pussillinen tyhjiä pulloja neljälle ihmisille on hengenvaarallinen määrä alkoholia. Tai sitten he yksinkertaisesti vain hämmentyivät, kun näkivät joidenkin itse kuljettavan roskansa pois. Haimme vielä hampparit Burger Kingistä, jossa myyjä iski silmää Johannalle! Arkipäiväinen pikkuflirtti tuntuu olevan Italiassa yleistä.

Ostia Antican rannalla

Palasimme takaisin asunnollemme keskustaan ja menimme iltapalalle vuokraajan suosittelemaan lähipitseriaan, missä vaikutti olevan aidontuntuinen mafiaperhemeininki. Otin itse Quattro Stagionen, johon tuli sientä, artisokkaa, oliivia ja öö, nakkia. Ravintolassa oli reissumme halvin talonviini eli 6.5 euroa litra. Vaikka varsinkin jälkiruoat olivat herkullisia, niin ei nämä italialaiset pitsat nyt oikein aukene. Kyllä Suomesta saa parempaa.

Jälkiruokien aikaan naurattaa jo kovasti.

20.5. maanantai (Castelli Romani)

Lähdimme päiväreissulle kuvankauniille tulivuorikraateriin muodostuneelle Albano-järvelle, joka sijaitsee noin 25 kilometrin päässä Roomasta. Junalla matka kestää sinne noin tunnin. Järven ympärillä olevaa useiden pikkukylien muodostamaa ryhmää kutsutaan Castelli Romaniksi. Järvellä pidettiin vuoden 1960 kesäolympialaisten soutu- ja melontakilpailut ja myös Paavin kesäasunto sijaitsee järven reunalla. Matkaoppaan mukaan alueella tuotetaan myös keskinkertaista valkoviiniä. Näillä perusteilla valitsimme järven päiväretkikohteeksemme.

Juna vei meidät Albano Laziale -nimiseen kylään, missä näyttää asuvan jopa 39 tuhatta ihmistä. Päädyttiin ostamaan lounaaksi roomalaista eli neliön muotoista ja paksupohjaista pitsaa kymmenen senttiä eurolla -tyyppisellä hinnoittelulla. Erikoisimpana jäivät mieleen kurkku- ja perunapitsat.

Albano Lazialen kylä

Roomalaisessa neliöpitsassa oli muun muassa perunaa ja kurkkua.

Albano Lazialesta lähdimme kävellen kohti seuraavaa kylään, Castello Gandolfoa. Katsoimme kartasta, että noin neljän kilometrin matka kylästä toiseen on varmaan ihanteellinen kävelyetappi, mutta ilmeisesti näin ei ollut kaikki ajatellut, koska tienpiennar oli lähes olematon ja autohurjastelijoita paahtoi ohitsemme koko ajan - etapista muodostuikin pikamarssi. Castel Candolfo oli erittäin idyllinen ja vanhanaikainen kylä, mistä löysimme ravintolan upeilla näköaloilla järven ylle. Nautittiin kahvit, jäätelöt ja kannu keskinkertaista paikallista viiniä. Isossa ravintolassa oli meidän lisäksi vain yksi muu seurue, joten sesonki ei ollut todellaan vielä käynnissä.

Albano-järvi

Albano-järvi

Paavin kesä-asunto

Kahvittelun jälkeen siirryttiin kylän piazzalle (suom. aukio), missä oli paljon turisteja ottamassa kuvia Paavin kesäasunnon ulkosivusta. Olipa siellä joku onneton sielu kokenut sydänpysähdyksenkin ja tilanne näytti jo aika toivottomalta. Tiukka ylämäki ja ykkösidolinsa läheisyyden kokemus taisivat olla hänen tiensä pää.

Castel Gandolfosta, joka sijaitsee useita kymmeniä metriä järveä ylempänä, lähdettiin laskeutumaan järven rannalle. Rantahietikko oli aivan mustaa, kuten kraaterijärvissä tuppaa olemaan. Emme vuokranneet polkuveneitä, vaan jatkoimme matkaa kohti seuraavaa kylää, Marinoa, josta pääsisimme junalla takaisin Roomaan. Lähdimme oikaisemaan metsän läpi ja arvasihan sen, miten siinä käy. Myöhästyimme junasta ja hädin tuskin kerkesimme seuraavaankaan junaan, joka lähti sentään tunnin myöhemmin. Matkalla löydettiin söpö pikkuruinen kyläkauppa, missä oli varmaan Stockmanninkin leikkeletiskiä paremmat lihat, vaikka neliöitä kaupassa oli ehkä neljäkymmentä. Kaupoissa ei tuntunut koskaan kukaan puhuvan englantia ja myyjät näyttivät aina toivovan, ettemme tulisi heiltä mitään kysymään. Otettiin tällä kertaa vain juomaa, mutta Roomassa lähikauppamme lihatiskillä ostimme aina jotain lihatiskiltä ja lopulta alkoi jo tuntua siltä, että he tunnistivat meidät ja katse oli vähän sellainen "ei hitto, taasko noi tulee". Ei meinannut raha kelvata.

Tulivuoren kraateriin muodostunut Albano-järvi. Oikealla ylhäällä näkyy Paavin kesäasunto.

Marino Lazialen kylä

Olimme yrittäneet tavata junalippujen voimassaoloalueita ja poikkeuksen poikkeuksia, mutta niin vain konnari tuli ja alkoi rahastamaan meitä maksamattomista lipuista. Onneksemme juna kuitenkin pysähtyi poikkeuksen poikkeuksen poikkeuksellisesti ennen aikojaan ja konnari ei kerennyt rahastaa kuin yhden meistä. Onnistuttiin vaihtamaan junaa, jolla päästiin takaisin Roomaan ja konnareita ei enää näkynyt. Yksi hankalimmista tehtävistä matkoilla on yrittää päästä kärryille paikalliseen matkalippuhinnoitteluihin, kun ne ovat joka kerta erilaisia ja harvemmin kovin yksinkertaisia.

Illalla kokattiin pasta carbonarat katkarapusalaatilla ja suunniteltiin seuraavien päivien ohjelmia. Vielä on helmet jäljellä.

21.5. tiistai (Vatikaani)

Matteuksen evankeliumissa Jeesus ilmoittaa: "Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet." Katolinen kirkko tulkitsee tämän niin, että Jeesus nimitti opetuslapsensa apostoli Pietarin ensimmäiseksi paaviksi ja että ensimmäinen kirkko kuuluu rakentaa kukkulalle, jolla nykyinen Vatikaanin alueella sijaitseva Pietarinkirkko on. Siksi Paaviuden tunnuksena on avaimet ja siksi Pietari kuvataan usein avaimet kädessään. 1950-luvulla Vatikaani suoritti Pietarinkirkon alla kaivauksia, joissa löydettiin hautamuistomerkki, minkä viereen on kirjoitettu "Pietari on täällä". Kirkko pitää todennäköisenä, että hauta ja sieltä löydetyt luut ovat juuri Pietarin.

Nykytiede ei kuitenkaan tue kirkon näkemystä. Luita ja hautaa ei ole riippumattomat tahot päässeet tutkimaan, Rooman seurakunta oli perustettu jo ennen Pietarin uskottua saapumista Roomaan ja koko paaviuden käsite syntyi vasta 100-luvulla. Ensimmäinen todennettu paavi, Anicetus, on toiminut vuosina 152-160. Kirkon uskottavuuden ja vallan tae on kuitenkin väittää, että paavius periytyy Jeesuksen opetuslapsesta asti.

Nykyinen Pietarinkirkko on rakennettu 1500-luvulla, mutta sen paikalla on sijainnut Vanha Pietarinkirkko, jonka rakennutti 300-luvun alussa Rooman keisari Konstantinus Suuri. Hänet tunnetaan yleisemminkin kristinuskon laillistajana.

Oli miten oli, niin iso osa maailman ihmisistä elää kirkon ylläpitämissä virhekäsityksissä ja paavin ja Vatikaanin vaikutusvalta ja merkittävyys ovat edelleen todellisuutta. Siksi mekin halusimme mennä käymään Vatikaanissa!

Viralliselta nimeltään Vatikaanin kaupunkivaltio on pinta-alaltaan ja väkiluvultaan maailman pienin valtio (suunnilleen 600 kertaa 700 metriä) ja se sijaitsee keskellä Roomaa. Asukkaita on vuonna 2012 ollut 836, mutta heistä harva asuu kuitenkaan Vatikaanin alueella, vaan vatikaanilaisilla on virkansa vuoksi kaksoiskansalaisuus. Valtion päämies on paavi ja kaikki poliittinen valta on papistolla, joten valtiomuoto on näin ollen teokratia. Vatikaanilla ei ole maaseutua, teollisuutta tai luonnonvaroja, mutta sillä on oma posti, rautatieasema ja eurokolikot. Käytännössä Italian valtio hoitaa suuren osan Vatikaanin toiminnoista. Puolustuksesta vastaa Sveitsiläiskaarti Italian poliisin kanssa.

Nykyinen paavi on kirkon mukaan järjestysnumeroltaan 266. Historian kuluessa on paaveja kuitenkin ollut useampia, kuten esimerkiksi opposition vastapaaveja. Paaviuden historia on täynnä valtataisteluita, ja onpa paavin istuin sijainnut välissä myös Rooman ulkopuolella Ranskan Avignonissa. Katolinen kirkko on ollut historiansa aikana merkittävä valtapeluri ja sille onkin kertynyt suunnattomat määrät varallisuutta. Vatikaanin museoiden valtavia taidekokoelmia pidetäänkin maailman merkittävimpinä kulttuurihistoriallisena aarteina. Ja näitä museoita me olimme nyt tulleet katselemaan.

Ostimmet liput etukäteen netistä ja varasimme myös opaskierroksen Vatikaanin puutarhoihin, joihin ei muuten olisi päässyt. Kierros alkoi kello 9:30 ja myöhästyneitä ei odoteltu, joten metroruuhkiin varautuen heräsimme jo seitsemältä.

Kiersimme siis noin 40 hengen ryhmällä Vatikaanin puutarhoja. Itse puutarhat olivat minusta suhteellisen vaatimattomia, mutta oli mielenkiintoista nähdä rakennuksia harvinaisemmista suunnista ja myös alueen erikoisempia paikkoja, kuten paavin helikopterikenttä, radio- ja juna-asema ja myös taidegallerioiden ulkosivujen hienoja koristeluja.

Kihlaus

Vatikaanin kartta. (c) Thoroe

Pinacotecan taidegalleria

Vatikaanin rautatieasema

Kierros kesti 90 minuuttia. Sen jälkeen napattiin pitsapalat ja lähdettiin kiertämään museoita omaan tahtiin. Firenzen Uffizista oppineena päätimme pysähtyä vain kun esillä oli jotain erityisen hienoa. Museoiden ja gallerioiden kiertäminen oli opastettu melko sekavasti, mutta kaipa me suunnilleen kaikissa huoneissa käytiin, joihin oli pääsy. Suurin osa ihmisistä kävi katsomassa vain kuuluisimpia töitä, joten pelkästään seuraamalla ihmismassoja olisi osa näyttelyistä jäänyt väliin.

Ensimmäinen galleria oli Pinacoteca, jonka ulkosivun kultauksia olimme jo puutarhakierroksella katselleet. Gallerian tunnetuimpia teoksia ovat Raffaellon Transfiguration, Leonardo da Vincin St. Jerome in the Wilderness ja Caravaggion The Entombment of Christ. Raffaelloon palaan myöhemmin. Leonardo da Vinci, tähän astisen ihmiskunnan kenties lahjakkain yleisnero, on varmaan kaikille tuttu (Mona Lisa, Pyhä Ehtoollinen, Vitruviaan mies, helikopteri, panssarivaunu), mutta Caravaggio oli ainakin minulle tuntemattomampi. Hänen kunniakseen luetaan nykyään maalaustaiteen kehittyminen jälkirenessanssin manierismista barokkiin, joka myöhemmin koki kukoistuskautensa Hollannissa Rembrandtin, Rubensin ja Vermeerin aikana. Näiden herrojen tuotoksiahan me käytiinkin jo katsomassa reissun alkupuolella Amsterdamin Rijksmuseumissa.

Folignon Madonna, Kirkastuminen, Marian kruunaus, Raffaello

Museo Gregoriano Profano ja Museo Pio Cristiano olivat suljettuina. Sen sijaan Museo Chiaramontin uusi Braccio Nuovo -siipi oli avoinna. Museossa on maailman kattavin kokoelma kivikirjoituslaattoja. Lisäksi siellä oli valtava määrä patsaita, tunnetuimpana pari tuhatta vuotta vanha Augustus of Prima Porta, joka esittää Rooman valtakunnan ensimmäistä keisaria, alkuperäiseltä nimeltään Gaius Octaviusta. Useiden patsaiden genitaaleja peitti Da Vinci -koodistakin tutut viikunanlehdet, jotka osa renessanssiajan jälkeisistä paaveista oli häveliäisyyssyistä määrännyt lisättävän.

Seuraavana oli vuorossa Museo Pio Clementino ja sen noin kymmenen salia (esimerkiksi Cortile Ottagono, Sala degli Animali, Sala delle Muse, Sala Rotonda, Sala a Croce Greca ja Sala della Biga). En jaksa näihin nyt tarkemmin pureutua muuten kuin sanomalla, että minusta museo on melkein väärä sana kuvaamaan näitä saleja, jotka olisivat jo tyhjinä huoneinakin uskomattoman upeita töitä. Sen lisäksi ne on täytetty ihmiskuntamme arvokkaimmilla taideaarteilla.

Cortilo Ottagono, Pio Clementinon museo

Sala degli Animali

Sala Rotonda

Museo Gregoriano Egiziano ja Museo Gregoriano Etrusco eivät selvästikään monia kiinnostaneet, koska käytävillä tuli vastaan vain muutamia ihmisiä, kun suosituimmissa paikoissa porukkaa oli huoneet täynnä. Ensimmäisessä museoassa oli esillä antiikin Egyptistä varastettua esineistöä ja toisessa museossa esiteltiin Rooman varhaishistorian aikana Keski- ja Pohjois-Italiassa eläneiden etruskien historiaa.

Sitten lähdettiin kävelemään pitkää käytävää pitkin museoiden kuuluisinta kohdetta eli Sikstuksen kappelia kohti. Sitä ennen oli kuitenkin vielä muun muassa Galleria dei Candelabrin kattokoristelut ja Galleria degli Arazzin seinävaatteet. Itse karttaintoilijana olin erityisen ihastunut Galleria delle Carte Geografichen valtavista, useiden neliömetrien kokoisista kartoista, jotka kattoivat koko Italian niemimaan. Kartat ovat 1500-luvun lopulta.

Arazzin galleria

Karttagalleria

Seuraavista kolmesta salista jäi parhaiten mieleen Sala dell'Immacolata Concezione. Kaksi muuta olivat Pyhä Pius viidennen asunto ja Sobieskin sali. Sitten vuorossa oli yksi museoiden kohokodista eli Raffaellon neljä huonetta, jotka on alunperin suunniteltu paavi Julius toisen yksityistiloiksi. Huoneiden freskoja pidetään ei vain Raffaellon vaan myös renenssanssin merkittävimpinä töinä. Ja vaikka en taiteesta paljoa ymmärrä, niin tähän näkemykseen oli helppo yhtyä huoneiden kattoja niska kipeänä mollottaessa kuunnellen samalla Kimmon luennointeja aiheesta. Ateenan koulu nostettakoon esille erikseen. Siinä Raffaello on kuvannut antiikin kreikan suurimpia filosofeja, kuten Platonin, Aristoteleen ja Sokrateen. Renessanssihan oli siis antiikin sivistyksen uudelleenarvostamista ja tämä teos on loistava esimerkki tästä. Huomauttaisin vielä, että nämä tieteen suuret hahmot on siis maalattu paavin yksityistiloihin - arvostaisipa nykyajankin paavit tiedettä yhtä paljon.

Sala dell'Immacolata Concezione

Segnaturen huone, 1. Raffaellon huone

Raffaellon huoneiden jälkeen tulleet Cappella di Urbano VIII, osittain kunnostettavana olleet Borgian asunnot ja nykytaiteen kokoelmat eivät juurikaan säväyttäneet. Alkujaan Espanjasta kotoisin olleet Borgiat olivat yksi renessanssiajan Italian mahtavimmista suvuista, josta nousi kaksi paavia.

Sitten oli vuorossa Vatikaanin suosituin nähtävyys eli Sikstuksen kappeli ja sen kattofreskot. Kappelissa ei saanut kuvata, mutta etsivä löytää kyllä kuvia netistä (virtuaaliesitys). Salissa oli useita satoja ihmisiä yhtä aikaa meidän kanssa; kappelissa käy päivittäin noin 25 000 vierailijaa. Vietimme noin viisitoista minuuttia ihaillen tätä ihmiskunnan kenties merkittävintä työtä, joka on valmistunut vuosina 1475-83. Freskojen kuuluisimmat maalaukset ovat Michaelangelon Aatamin luominen ja Viimeinen tuomio. Kun näkee omin silmin maalausten tarkkuuden, koon ja koristeelisuuden, voi uskoa, ettei mitään tälläistä ole tehty toiste. Paitsi Photarilla.

Sala dei Papiri, Museo Cristiano ja Vatikaanin kirjaston pitkä käytävä takaisin museoiden alkuun eivät jaksaneet enää innostaa. Matkalla ollut Salone Sistino pitää kuitenkin vielä mainita erityisen hienona salina.

Sellaisia olivat Vatikaanin museot. Haukattiin pikkupurtavaa, lähetettiin postikortit ja lähdettiin siirtymään Vatikaanin toiseen pääkohteeseen eli Pietarinkirkkoon (virtuaaliesitys), jonka uusin versio on rakennettu pääosin 1600-luvulla. Kirkko on 212 metriä pitkä ja 133 metriä korkea ja se onkin maailman suurin uskonnollinen rakennus. Pääarkkitehteinä ovat toimineet muun muassa Donato Bramante ja aiemmin mainitut Raffaello ja Michelangelo. Pietarinkirkko on varmasti yksi maailman hienoimmista rakennuksista. Hehkutin aiemmin Firenzen katedraalia, mutta kyllä nyt päästiin taas uudelle tasolle. Kirkko on täynnä toinen toistaan upeampia halleja, veistoksia ja maalauksia. Massiivisen suuren tilan kokeminen on henkeä salpaavaa. Vaikka kirkot eivät kiinnostaisi, niin tämä rakennus kannattaa kaikkien kokea, jos vain mahdollista. Kirkkoon on haudattu 91 paavia. Kirkon kupoli on toiminut kirkkojen lisäksi myös Yhdysvaltojen kongressirakennuksen esikuvana. Jenkit ovat muutenkin kopioineet paljon symboliikkaansa juuri Rooman imperiumilta. Kirkko on täynnä kiinnostavia yksityiskohtia, mutta jääkööt ne perkaamatta tällä kertaa.

Pietarinkirkon aukio

Pietarinkirkko

Pietarin valtaistuin

Lähdimme Pietarinkirkolta kävelemään Tiber-joen vartta pitkin. Vastaan tuli Castel Sant'Angelo, joka rakennettiin vuosina 120-139 keisari Hadrianuksen hautapaikaksi. Myöhemmin rakennus on toiminut linnoituksena ja paavien asuinpaikkana. Nykyään se on museo. Linnoituksen pääportille tulee antiikkinen Ponte Sant'Angelo -silta, joka oli pitkään ainoa joen ylittävä silta, joten sen hallinnan merkitys on ollut strategisesti erittäin tärkeää. Seuraavana joen varressa tuli vastaan Italian Korkein oikeus, mutta Silvio Berlusconea ei nähty tällä kertaa. Kävimme vielä nopeasti pyörähtämässä Piazza del Popololla ja bongasimme jälleen yhden egyptiläisen obeliskin. Sitten vesisade ja väsy ajoivat meidät takaisin kämpille.

Sant'Angelon silta ja linna

22.5. keskiviikko (antiikin Rooma)

Päivä alkoi vierailulla lähellä majapaikkaamme olevassa San Giovanni in Laterano -kirkossa, joka on Rooman piispan (eli paavin) istuin ja myös katolisen kirkon äitikirkko. Vaikka Pietarinkirkko on katolisen maailman hienoin ja suurin kirkko, niin juuri Lateraanikirkko on muodollisesti merkittävin. Lisäksi huomionarvoista näissä Rooman suurissa kirkoissa on kirkkojen sisällä olevat merkittävien sukujen omat kappelit alttareineen, vaakunoineen ja suvun mahtia heijastelevine koristeluineen. Kirkkoon on haudattu 21 paavia.

Basilica di San Giovanni in Laterano

Paavin valtaistuin

Piipahdimme vielä nopeasti vuonna 398 rakennetussa Santi Giovanni e Paolon -kirkossa (jonka vieressä oli vankityrmiä, joissa Colosseumin gladiaattoritaisteluiden eläimet odottivat vuoroaan) ennen kuin pääsimme viimein Palatine Hillin juurelle eli antiikin Rooman parhaille pelipaikoille, missä useat valtakunnan keisarit asustivat ja minne myöhemmin myös Mussolini rakennutti palatsinsa.

Santi Giovanni e Paolo

Otetaanpas pieni historian kertaus. Noin tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua Rooman alueella eleli useita kansoja, kuten etruskit, latinalaiset ja sabiinilaiset, jotka kävivät kauppaa nykyisen Rooman läpi kulkevan Tiber-joen varrella. Hieman myöhemmin jokisuistoon perustettiinkin kaupunki, nimeltään Rooma. Tässä vaiheessa poliittisesti vahvimpia olivat etruskit ja he hallitsivatkin aluetta kuningaskuntanaan. Pari sataa vuotta myöhemmin alueen hallintomuodoksi kehittyi tasavalta. Tasavallaksi hallintomuotoa voidaan kutsua, koska järjestelmässä oli maata omistavan yläluokan (patriisien) lisäksi merkittävää valtaa myös kansantribuunilla, joka valittiin aina köyhien (plebeijien) - ei kuitenkaan orjien - parista.

Aluksi Rooma oli vain yksi Italian monista kaupunkivaltioista. Taitavan diplomatian ja kehittyneiden sotastrategioiden ansioista Rooma levittäytyi pikku hiljaa hallitsemaan koko Välimeren aluetta. Rooman historian kuuluisin henkilö, Julius Caesar (syntynyt 100 eaa.), oli taitava sotilasjohtaja, poliitikko ja juhlia järjestävä kansansuosikki ja hän etenikin urallaan tasavallan korkeimpaan virkaan eli konsuliksi. Myöhemmin hän aloitti ja voitti kansalaissodan. Sen jälkeen hän julistautui lakiin perustuvaan poikkeustilaan vedoten diktaattoriksi, jonka myötä hän sai väliaikaisen rajoittamattoman vallan. Ceasar kuitenkin murhattiin ja valtaan nousi Gaius Octavius (myöhemmin Augustus), joka hankki lähes absoluuttiset valtaoikeudet ja näin hänestä tuli käytännössä ensimmäinen Rooman keisari. Tästä voidaan katsoa alkaneen Rooman keisarikunnan kausi. Rooman historia jakautuu siis kuningaskunnan, tasavallan ja keisarikunnan ajanjaksoihin, joista jälkimmäinen on suuremman vaurauden ja keisareiden tempausten vuoksi tunnetumpi.

Vaikka Augustus säilytti tasavallan muodot ja tavat, hallitsi hän käytännössä yksinvaltiaana valtakuntaa 40 vuoden ajan. Muita tunnettuja Rooman keisareita ovat olleet Marcus Aurelius (filosofi), Caligula (hullu despootti), Konstantinus Suuri (laillisti kristinuskon), Hadrianus (rakennutti Pantheonin) ja Nero (Rooman palo).

Rooman ajan merkittävin perintö on tasavaltalainen hallintomuoto, jonka symboliikkaa, mutta myös rakenteita on edelleen käytössä ympäri maailman, kuten esimerkiksi maailman ainoassa supervallassa, Yhdysvalloissa. Koska latinalaisten kieli, latina, levisi ympäri maailman, on useissa kielissä sanoja, jotka periytyvät Rooman ajoilta. Yllä mainituista suomen kielen sanoista ainakin palatsi, keisari, imperiumi, diktaattori ja konsuli ovat tälläisiä. Latina on edelleen katolisen kirkon pääkieli ja sitä käytetään edelleen paljon esimerkiksi lääketieteessä, biologiassa ja oikeustieteissä. Laajalti puhutuista nykykielistä ranska, espanja, portugali, italia ja romania ovat kehittyneet latinasta. Myös englannin kielessä arvioidaan olevan noin 50 % peräisin latinasta. Käyttämämme latinalainen kirjaimisto periytyy myös tältä samaiselta keski-italialaiselta kauppiasheimolta. Numeromme ovat sen sijaan arabialaisia. Roomalaisista keksinnöistä mainittakoon akveduktit, kehittyneet tiet ("Kaikki tiet vievät Roomaan"), lämmitetyt asunnot, viemäröintijärjestelmät ja lukemattomat arkkitehtuuriset ja sotatekniset innovaatiot. Tässä muutamia syitä, miksi antiikin Rooma on niin merkittävä ajanjakso ja siksi mekin menimme katsomaan, mitä siitä jäljellä on.

Jonottaessamme Palantine Hillin lippuluukulle tuli joku jenkkiopas kysymään, josko haluttaisiin tulla ilmaiseksi hänen opaskierrokseelleen, johon kuuluisi myös sisäänpääsy. Heppu vaikutti mukavalta, joten tartuttiin tarjoukseen ja päästiin vielä jonon ohi sisään. Ilmeisesti ei ole riittänyt tarpeeksi asiakkaita kierroksille, niin hän teki näitä tippitaktiikalla, joka vaikutti oikein toimivalta menetelmältä. Kierros kesti noin tunnin.

Ensimmäisenä kierroksella tuli vastaan keisareiden yksityisstadion, Hippodrome ja ensimmäisen keisarin, Augustuksen palatsi. Fasistisen Italian diktaattori Mussolini näki itsensä uuden ajan Augustuksena ja niinpä hän rakennutti oman palatsinsa Augustuksen pytingin viereen. Opas esitteli myös maan alla meneviä orjien käytäviä, joista lämmitettiin vesihöyryllä palatsien lattioita ja joissa orjat oleskelivat näkymättömissä keisareilta.

Hippodrome, Palatium

Keisari Augustuksen ja Benito Mussolinin palatsit

Laskeuduimme alemmas mäen päältä ja seuraavana vastaan tuli Tituksen riemukaari, joka on rakennettu Jerusalemin valtauksen kunniaksi vuonna 82. Kaaren läpi kulkee voitonparaateissa käytetty Rooman pääkatu, Via Sacra. Jatkettiin kävelyä kohti Forum Romanumia eli roomalaista toria (tai keskustaa), jonka ympärillä oli tärkeitä julkisia rakennuksia. Opas luetteli nopeaan tahtiin ympärillä olevia raunioita: Julius Ceaserin temppeli, Vestaksen temppeli, Septimus Severuksen riemukaari, Saturnuksen temppeli, Maxentiuksen basilika, Julian basilika ja Antoniuksen ja Faustinan temppeli.

Näkymä Palatiumilta Forumille

Pitkin Via Sacraa

Septimius Severuksen riemukaari

Forumin jälkeen opas lopetti kierroksen ja jatkoimme omin voimin kiertelyä alueella etsien samalla maasta roomalaisia rahoja, joita kuulemma edelleen löytyy ainakin yksi vuosikymmenessä. Sitten tuli vesisade ja lähdimme siirtymään Colosseumille, joka sijaitsee muutaman sadan metrin päässä forumin alueelta.

Seuraavana oli vuorossa tämä kolossaalinen rakennus, joka minusta on paras historiallinen esimerkki länsimaisesta kulttuurista. Colosseum on rakennettu 70-luvulla ja se on erittäin hyvin säilynyt antiikin ajan rakennus. Areenalla pidettiin kuuluisia sirkushuveja, kuten gladiaattoritaisteluita, villieläinnäytöksiä, ristiinnaulitsemisia, draamoja ja meritaisteluita (areena täytettiin vedellä), joilla pidettiin kansa tyytyväisenä. Katsomoihin mahtui kerrallaan jopa 50 000 ihmistä, mikä on huomattava määrä nykymittapuillakin. Hartwall-areenalle mahtuu 13 000 katsojaa. Olimme märkiä, nälkäisiä ja väsyneitä, joten emme jaksaneet enää kunnolla keskittyä, mutta kiersimme toki kaikki nurkat ja otimme pakolliset kuvat. On käsittämättömän hienoa seisoa tälläisen rakennuksen ylätasolla ja katsella valtavia rakenteita ja miettiä aikoja ennen meitä. Colosseumilta oli myös upea näköala Konstantinuksen riemukaarelle, joka on rakennettu vuonna 312 Mulviuksen sillan taistelun kunniaksi.

Colosseum

Colosseum

Konstantinuksen riemukaari

Colosseumilta otettiin ratikka kämpille kaupan ja pitsapalojen kautta. Illalla mentiin syömään lähellä olevaan kalaravintolaan Al Piccolo Fioreen. Tilattiin alkuun äyriäispeti ja simpukoita chilillä. Pääruokina pöytiin tuli meribassia, hammasahventa, mustekalaa ja naudan pihvi. Jälkiruoaksi otettiin crème brûléet ja isäntä tarjosi päälle vielä sitruunalikööripaukut (limoncelloa). Ravintolassa ei puhuttu englantia, mutta se teki elämyksestämme vain syvemmän. Ruoka oli maukasta ja valittamista ei jäänyt mistään. Tämä oli reissumme paras ravintolakokemus.

Äyriäispeti

23.5. torstai

Päivän ohjelmassa oli kiertää renessanssikeskustaa eli vanhan Rooman kohteita. Ensimmäiseksi menimme katsomaan Espanjalaisia portaita, joka on jostain syystä suosittu nähtävyys ja kokoontumispaikka. Juotiin kuoharia ja tähyiltiin korkean mäen päällä olevasta puistosta kaupungin yli. Laskeuduttiin alas Piazza del Popololle, jossa oltiinkin jo aiemmin käyty. Lounastettiin kalliit ja huonot pitsat. Sitten käytiin katsomassa seuraava turistirysä, Fontana di Trevi. Aukio oli niin täynnä turisteja, ettei siellä meinannut mahtua seisomaan ollenkaan. Ostettiin paahdettuja kastanjoita, jotka olivat jauhoisia ja pahoja.

Espanjalaiset portaat, Spanish Steps

Trevi Fountain

Paahdettuja kastanjoita on hyvä peukuttaa ennen maistamista.

Parlamentin kuvaamisen jälkeen tulimme Pantheonille, joka on yksi parhaiten säilyneitä antiikan ajan rakennuksia ja näin ollen myös Rooman merkittävimpiä nähtävyyksiä. Keisari Hadrianus rakennutti temppelin noin vuonna 120. Myöhemmin kun keisarikunta kääntyi kristityiksi, temppelit muutettiin kirkoiksi. Tämän vuoksi Pantheonkin on nykyään roomalaiskatolinen kirkko, vaikka ei se siltä kyllä näytä pätkääkään. Pantheoniin on haudattu Raffaello ja yhdistyneen Italian ensimmäinen kuningas, Vittoria Emmanuele II, jonka hautaa kunniavartioidaan edelleen. Rakennus on hieno esimerkki kreikkalaisen ja roomalaisen arkkitehtuurin fuusiosta. Sen kattokupoli on edelleen maailman suurin holvattu rakennelma: sisähalkaisija on 43.3 metriä. Sattumalta meidän vierailun aikana sisällä oli harjoittelemassa kuoro. Oli vaikuttava kokemus kuunnella ainutlaatuista akustiikkaa yhdessä maailman kulttuurihistoriallisesti merkittävimmistä rakennuksista.

Pantheon

Pantheon

Kuoroharjoitukset Pantheonissa

Seuraavaksi käytiin pikaisesti kuvaamassa Italian senaatin tilat ennen kuin saavuttiin Piazza Navonalle, jonka paikalla on ollut antiikin aikana Dominitianuksen stadion. Sitten todettiin, että italialainen kirpputori tarkoittaa vintage-vaatteiden myymälää. Liekköhän muodin kärkimaassa ollenkaan vaatteiden kierrätystä? Irkkupubissa siemaistiin stoutit. Vielä piipahdettiin Santa Maria in Vallicella -kirkossa (virtuaaliesitys).

Jatkoimme valumista kohti Trasteveren kaupunginosaa, joka on Rooman paikallisen nuorison suosimaa aluetta. Sieltä pitäisi löytyä etsimiämme olutravintoloita. Reittimme kulki Campo de Fiorin ja Michelangelon suunnitteleman Palazzo Farnesen ohi, joka toimii nykyään Ranskan suurlähetystönä.

Löysimme seuraavaksi itsemme Balatin-olutravintolaan, joka vaikutti olevan suosittu ja trendikäs paikka. Meillä ei ollut pöytävarausta, mutta pääsimme pöytään istumaan reiluksi tunniksi. Paljon oli tarjolla italialaisia oluita ja ruokalistalla oli burger-tyylisiä ratkaisuja. Maisteltiin talon omia sipsejä. Tunnelma oli nousussa.

Olutravintola Baladin

Balatinin jälkeen ylitimme Tiber-joen Ponteo Sisto -siltaa pitkin. Joen toiselta puolelta alkoi Trasteveren kaupunginosa ja tunnelma oli heti kertaluokkaa autenttisempi ja hyvää meininkiä huokuva. Me suuntasimme seuraavaan olutravintolaan, Bir and Fudiin, missä oli myös erittäin kattavat valikoimat italialaisia oluita. Pöytäkin saatiin puolen tunnin odottelulla ja Johanna pääsi jatkamaan täydellisen pitsan metsästystä. Otimme Kimmon kanssa kalaburgerit ja Konosella oli lasagnea. Kierreltiin vielä illan päälle hieman Trasteverea ja otettiin taksi takaisin kämpille, mikä oli kyllä hyvä päätös, koska kuskin tarjoama hullunrohkea kaahaus Rooman kaduilla oli Linnanmäen vuoristorataakin hurjempi kokemus. Töötti ja kirosanat vain lentelivät, kun edellä ajavat suharit matelivat ainoastaan 30 km/h yli rajoituksen. Tällä kertaa kukaan ei kuitenkaan kuollut.

Olutravintola Bir and Fud

24.5. perjantai

Tänään Johanna ja Kononen lähtivät takaisin Suomeen. Minä ja Kimmo päätimme matkoja varatessa, että jäämme vielä pariksi päiväksi, kun meillä ei ollut pakottavaa syytä palata samana päivänä. Jälkiviisaana pitää todeta, ettei Roomalla ollut meille enää tarjottavana mitään niin ihmeellistä, etteikö mekin oltaisi voitu palata jo aiemmin. Harmillisesti matkalaiset myöhästyivät lennolta ja joutuivat ostamaan uudet liput ja käyttämään koko päivän lentokentillä odotteluun. Kannattaa ottaa aina riittävästi pelivaraa, ettei näitä sattuisi.

Siirsimme Kimmon kanssa kamat Lella Hostelliin, joka sijaitsee rautatieaseman lähellä. Lounaalla käytiin testaamassa etiopialainen ravintola, Ristorante Africa. Käytiin 400-luvulla rakennetussa San Pietro in Vincoli -kirkossa ihmettelemässä Michelangelon tekemään patsasta Mooseksesta ja Pietarin pyhäinjäännöksiä. Sitten kiivettiin Vittorio Emmanuele Monumentin katolle zoomailemaan näkymiä. Sanotaan, että Rooma näyttää monuntin päältä kauneimmalta, koska silloin ei näe itse monumenttia. Kävimme pyörähtämässä myös nopeasti rakennuksen sisällä olevassa ilmaisessa museossa, joka kertoo tapahtumista Italian yhdistymisestä nykyaikaan.

Etiopialaista ruokaa

Pietarin pyhäinjäännökset

Sitten oli vuorossa Capitoline Hill, joka on aivan Forum Romanomin vieressä. Antiikin aikana tällä Rooman korkeimmalla kukkulalla on ollut Jupiterin temppeli. 1100-luvulla mäelle rakennettiin Santa Maria in Aracoelin kirkko ja renessanssin aikana 1500-luvulla Michelangelo suunnitteli mäen päälle Vatikaania kohti aukeavan aukion. Aukion keskellä on antiikkinen keisari Marcus Aureliuksen patsas. Marcus Aureliuksen kirjoittamaa Itselleni-kirjoituskokoelmaa pidetään yhtenä stoalaisen filosofian merkittävimmistä teoksista. Aukion ympärillä olevissa palatseissa on nykyään museoita, mutta koska olimme saaneet niistä jo tarpeeksemme, jatkoimme kävellen Circus Maximukselle, missä on antiikin aikana pidetty vaunukilpa-ajoja ja erilaisia festivaaleja. Ilta vietettiin jutellen historia-aiheista hostellilla.

Capitoline Hill ja keisari Marcus Aureliuksen patsas

Circus Maximus

25.5. lauantai

Matkaväsymys alkoi jo painaa ja tuntui, ettei Roomalla ollut enää paljoa meille tarjottavaa, joten päivä alkoi hostellilla makoilulla. Sitten käytiin vilkaisemassa lähellä oleva Porta Pian portti, jonka on suunnitellut kukapas muukaan kuin Michelangelo. Lounaaksi löytyi erinomainen paikallisten suosima ravintola Ristorante da Checco e Lina. Iltapäivästä käytiin kiertelemässä Rooman suurimmassa puistossa, Borghesen puutarhoissa. Olisimme käyneet myös Borghesen galleriassa, mutta sinne ei saanut enää lippuja. Borgheset olivat alunperin sienalainen mahtisuku, joihin on kuulunut yksi paavi, kardinaaleja ja myös Napoleon Bonaparten sisko Pauline. Suku on edelleen voimissaan.

Ristorante da Checco e Lina

Villa Borghese

Borghesien puisto

Nähtiin myös tapaus, missä eräs autoilija joutui tilanteeseen, missä muut autot blokkasivat sen täysin. Jäimme mielenkiinnolla seuraamaan, miten tilanne ratkeaa, koska olimme reissun aikana nähneet kymmeniä kertoja vastaavia tilanteita, missä parkkeeratut autot blokkaavat jonkin toisen auton. Ensin kuski tööttäili aikansa. Sitten hän hyppäsi ulos heiluttamaan nyrkkiä ja kiroilemaan. Viisi minuuttia oli kulunut, kun kuski ilmeisesti rekisterinumeron perusteella yritti saada toisen auton kuljettajaa kiinni. Seuraavaksi hän lähti kiivaasti juoksemaan läpi lähellä olevia kahviloita. Tässä vaiheessa aikaa oli kulunut ehkä kymmenen minuuttia ja mitään ratkaisua asiaan ei ollut tullut. Jatkoimme matkaa miettien, kuinka paljon tälläiset tapaukset, joita taitaa tapahtuu koko ajan ympäri Roomaa, vaikuttavat Italian kansantalouteen. Ihmiset ovat luultavasti jatkuvasti myöhässä sovituista aikatauluista.

Käytiin ostamassa vielä reput täyteen tuliaisviinejä ja vietettiin ilta turinoiden historia-aiheista.

26.5. sunnuntai (Helsinki)

Päivä kului aikaa tuhlaten. Kahvit mäkissä. Gyrot. Oluet. Lentokentällä cannoli sisiliano -jälkiruoka.

Viimeinen voitelu

Loppusanat

Reissun hienoimpia kokemuksia olivat Pietarinkirkko, Sikstuksen kappeli, Firenzen tuomiokirkko, Wuppertalin roikkuva ratikka ja Amsterdamin Vondelpark. En näe syytä palata ihan heti muualle kuin Amsterdamiin ja Saksaan. Italian renessanssi ja antiikki on nyt muutamaksi vuosikymenneksi nähty. Brysseliä en voi suositella, mutta kyllähän siellä aina pari päivää viettää, jos vastaan tulee.

Parhaat gyrot löytyivät Brysselistä ja Wuppertalista reissun huonoin. Italialainen ruoka oli ehkä hieman pettymys odotuksiin nähden. Italialainen keittiö tuntuu perustuvan melko suppeaan valikoimaan eri raaka-aineita ja annoksia ei mausteta kovin vahvasti. Eihän tomaatissa, mozzarellassa ja basilikassa mitään vikaa ole, mutta en niitä pelkästään halua syödä.

Italian yleisissä vessoissa ei ollut kovinkaan yleisesti sitä toista -rinkulaa, joten varsinkin naaraille suosittelen mukaan wc-suojia. Kuten etukäteen uumoiltiin, oli italialainen liikennekulttuuri apokalyptista. Jokaisessa autossa oli naarmuja ja lommoja ja parkkipaikoilla oli hyvin yleistä blokkata toisia autoja. Amsterdamin pyöräilykulttuuria on ihailtava: ihmiset suhtautuvat pyörään arkisesti ja käytännönläheisesti. Pyörät ovat vanhoja ja kukaan ei käytä kypärää. Autoilijat kunnioittavat pyöräilijöitä.

Italialaista parkkeerausta

Matkan aikana minulle valkeni, että renessanssin nerot (Raffaello, Leonardo da Vinci, Michelangelo) eivät olleet pelkästään oman aikansa suuruuksia vaan heidän työnsä ovat vertailukelpoisia edelleen. Minusta on erityisen kiehtovaa, että nämä herrat omistivat työnsä nimenomaan kirkolle ja Jumalalle, mutta osittain heidän saavutustensa myötä maailma onkin kehittynyt sekulaarimpaan suuntaan. Lisäksi minua ihmetyttää, miksi yleisesti tunnutaan aina tietävän Leonardo da Vincin Mona Lisa, jos jotain ylipäänsä tiedetään renessanssista. Oma valintani olisi tämän reissun jälkeen kyllä Sikstuksen kappeli tai Raffaellon huoneet.

Loppuun vielä kiitokset matkaseurasta Johannalle, Kimmolle ja Mikolle. Kiitos Liisalle majoituksesta ja erinomaisesta turistioppaudesta. Kiitos Aharonille ja Tijsjorikselle miittailuista.

Seuraava reissu vie meidät lokakuussa Ranskaan, mutta jokohan sen jälkeen olisi vuorossa Euroopan ulkopuolinen maa?

Linkit

Tähtiä kiitos!

Kommentit

Kirjoittaja Kommentti
emo
2014-01-14 16:26
Kuin itse olisi ollut matkalla, erinomainen raportti!

Kirjoita uusi kommentti

HTML ei sallittu. BBCode ei sallittu.