Pulupalsta

Palstan hoitoa jo vuodesta 2006

McDonald's-juustohampurilaisten syöntikilpailu

Arvosana: 3.33/5   Vierailuja: 10401  Julkaistu: 2007-04-04  Muokattu: 2008-01-28
Avainsanat: juustohampurilainen, kilpailu, Tampere
Sisällysluettelo

Lyhyesti

Minä, Tisk, Herkkules ja Jaakko söimme puolen tunnin aikana mahdollisimman monta McDonald's:in yhden euron Juustohampurilaista. Yhteensä illan aikana hamppareita syötiin 37.75 ostetuista 60:stä. Vatsamme täyttyivät.

Artikkelihistoria

  • 2008-01-28 Graafi kilpailun etenemisestä päivitetty.
  • 2007-09-17 Lisätty uusi otsikko: Myöhemmin.
  • 2007-04-04 Artikkeli julkaistu.
  • 2007-04-03 Artikkelin kirjoitus aloitettu.

Taustaa

Muistaakseni Suomen ensimmäiset nuorisolle suunnatut buffet-ravintolat, eli syö niin paljon kuin jaksat samalla hinnalla, tulivat 90-luvun loppupuolella eli allekirjoittaneen yläasteaikana. Alkuaikana tarjolla oli vain pizzaa ja limua, mutta nykyään konsepti on yleistynyt myös muun muassa aasialaista ruokaa tarjoavissa ravintoloissa. Näissä buffeteissa pääsi - tai joutui - kokeilemaan omia rajojaan syömisen suhteen ja kaveriporukalla oli aina pientä kisaa, kuka söi eniten. Lopulta kaikilla oli paha olo, mutta yhteenkuuluvuuden vuoksi uhrauduttiin. Pojat ovat poikia?

Ylensyönnillä aiheuttaa itselle pahan olon, mikä indikoi varmasti väärästä tavasta nauttia ravintoa ja sen takia syömisen määrällä ei pitäisi kilpailla. Tilanne on vähän sama kuin kilpailu alkoholin juomisen kanssa. Vaan kukapa tässä järkevä luuli olevansakaan?

Viimeisten vuosien aikana olemme alkaneet kiinnittää tarkempaa huomiota ruokien ravintoarvoihin ja energiasisältöihin. Kuinka paljon on hiilareita? Entä rasvaa tai kuituja? Onko rasva tyydyttynyttä vai kenties transrasvaa? Näillä kiinnostuksilla ollaan päädytty tarkastelemaan myös esimerkiksi hampurilaisravintolaketjujen tarjoamien ruokien ravintoarvoja, jotka tunnetusti eivät ole kovin mairittelevia. Koska McDonald's-ravintoloilla on valtakunnallisesti samat hinnat ja ne myös kerrotaan heidän nettisivuillaan niin laskin heidän jokaisen hampurilaisen energiamäärän suhteessa hintaan. Lista näyttää seuraavalta:

NIMI:                              ENERGIA:        HINTA:       KCAL/HINTA:
---------------------------------------------------------------------------
Juustohampurilainen                300 kcal        1e           300 kcal/e
Hampurilainen                      255 kcal        1e           255 kcal/e
Grande Chili McFeast               815 kcal        4.3e         190 kcal/e
Big Bacon                          780 kcal        4.3e	        181 kcal/e
Tuplajuustohampurilainen           435 kcal        2.5e         174 kcal/e
McFeast                            560 kcal        3.75e        149 kcal/e
El Maco                            540 kcal        3.75e        144 kcal/e
Quarter Pounder                    505 kcal        3.75e        135 kcal/e
Big Mac                            495 kcal        3.75e        132 kcal/e
Filet-O-Fish                       350 kcal        3.75e        93 kcal/e

Isot ranskalaiset                  470 kcal        2.2e         214 kcal/e
Pienet ranskalaiset                235 kcal        1.2e         196 kcal/e
Normaalit ranskalaiset             340 kcal        1.95e        174 kcal

Chicken McNuggets 9kpl             405 kcal        4.3e         94 kcal/e
Chicken McNuggets 6kpl             265 kcal        3.75e        71 kcal/e

Virvoitusjuoma pieni               110 kcal        1e           110 kcal/e
Virvoitusjuoma iso                 210 kcal        2e           105 kcal/e
Virvoitusjuoma normaali            170 kcal        1.95e        87 kcal/e

Selvästi nähdään, että juustohampurilaisen energia/hinta-suhde on paras. Lisäksi se on pienikokoinen - tokihan on kivempi tilata enemmän kuin vähemmän hampurilaisia. Varmasti jatkossa päädyn useinmiten syömään juuri juustohampurilaisia näistä syistä - maun takiahan en kyseisessä ravintolassa koskaan vieraile. Hintoja voisi myös tarkastella suhteessa esimerkiksi proteiinin määrään, mutta minä en jaksa.

juustohampurilainen

Peruskestävyysharjoituksissa (lue: jauhaessa tylsiä lajeja tuntitolkulla) on aikaa pohtia uusia projekteja, ja maksimaalisen energiakulutuksen mittaamista on myös pohdiskeltu tylsinä hetkinä. Eli kuka pystyy vetämään eniten energiaa suhteessa aikaan. Ja tämän voisi toteuttaa juurikin McDonald's:in hampurilaisilla, koska niiden energiasisällöt ovat kohtuullisen vakiot ja ruoka maistuu myös siedettävälle verrattuna esimerkiksi puhtaaseen rasvaan. Hampurilaisia on myös kohtuullisen helppoa pureskella ja niellä äärimmäisissä tilanteissa. Aikarajaksi ollaan mietitty tuntia tai jopa vuorokautta. Itse asiassa pohdimme myös, että ottaisi kisan kuka kuluttaa ja syö suurimman määrän energiaa vuorokauden aikana. Siis summa noista kahdesta. Käveltäisiin sykemittarit kädessä ympäri jotain Mäkkäriä ja haettaisiin tunnin välein pari hampparia.

Näillä eväillä idea oli hahmoteltuna. Enää tarvittiin vain sopiva ajankohta ja muutama idiootti mukaan. Tunnelmaa sai kohotettua maailman kovimman syöjän, Takeru Kobayashin, tempauksilla. Hänen nykyinen Hod Dog ennätyksensä on 53 hodaria 12 minuutissa. Myös Kaenkky.com:n kattava artikkeli McDonald's-hampurilaisista oli muistissa.

Ajankohta

Järjestimme pienimuotoisen #liikuntoilu-tapaamisen 2007-03-29 - 2007-04-01. Minä ja Heikki ajelimme Oulusta Tampereella ja Tisk myös tuli Espoosta pxn luokse viikonlopuksi. Tarkoituksena oli tavata kavereita ja harrastaa liikuntaa. Ennen tapaamista pohdimme irkissä myös ruokapolitiikkaa:

Day changed to 28 Mar 2007
19:16:22 <@Tisk> millasetha ny mahtaa olla sit "viralliset" liikuntobileet. vissii koko päivä huhkitaan
ja sit syödää yhessä raejuustoa
19:16:51 <@px> o/
20:55:24 <@herkkules> eikö käydä hesellä tai mäkkärillä viikonloppuna, kun kerran kaloreita poltellaan?
20:56:04 <@Tisk> mäkkäristä juustohamppereita 1e/300kcal, katotaan kuka syö eniten
20:57:43 <@Abula> sopii seki
20:57:58 <@Abula> mutta en kyl mielelläni lähe tukee noita muute ellei tehä jotain tuollasta just
20:58:27 <@Abula> ois kyl mainio projekti raportoitavaksi :]
20:58:34 <@Tisk> sanoo äijä joka teki taulukon mäkkärin tuotteista että mistäs niistä saa halvimmalla kaloreita
20:58:50 <@Tisk> veljen työkaveri oli lyönyt vetoa että jaksaa syödä niitä 20kpl
20:58:51 <@Abula> sanoo myös äijä joka yrittää dietata
20:58:56 <@Tisk> oisko se joku 15 tms. jaksanut
21:00:21 <@herkkules> mehän kyllä kaikki rikotaan tuo ennätys
21:00:31 <@herkkules> paljonko aikaa syöntiin saa tuhlata?
21:00:36 <@herkkules> 30min?
21:00:50 <@Abula> mielellää joku 3-5min per hamppari rajotus
21:01:29 <@Abula> että voi nautiskella myös
21:04:00 <@Abula> itehä en oo mikää suursyömäri mutta mielelläni tuota testaan kyl
21:04:05 <@herkkules> ihme hommaa tuommonen nautiskelu, jos 20kpl hammpareita söis 25minsaan niin sehän
olis melkein raskasta liikuntoilua
21:05:14 <@Tisk> en tiiä montako itellä uppois mut ei kyl 20 :P
21:05:34 <@Abula> joku 10 tuntuu jo melko kovalta :P
21:05:53 <@Tisk> tietty niitä nyt voi tilata vaikka sen 20kpl ja jättää aamupalaksi ne mitkä ei uppoa
21:05:57 <@Abula> voi olla aika tuskasta liikkua sen jälkee
21:06:14 <@Abula> ei toi kyl kuitenkaa iha halvin tapa ole syödä..
21:06:40 <@Tisk> jokanen tilaa 20kpl ja sit kämpille
21:07:04 <@Tisk> tai siis joku tilaa 100kpl ja kattoo myyjän ilmettä
21:07:10 <@Abula> :D
21:07:28 <@Tisk> jollain 50kpl:lla tehtiin toi laneilla joitain vuosia sitten
21:07:38 <@Abula> hajoaa pihvinpaistaja siel
21:08:29 <@Tisk> 10kpl:ssa ois sen 3000kcal, 20kpl 6000 että joo
21:08:45 <@Tisk> 20kpl tilaaminen on kyl vähän liikaa ainaki itelle
21:09:00 <@Tisk> iha ähkynä vetää sen 10 ni ei varmaa seuraavana aamuna hirveen hyvin maistu vetää toiset 10 :D
21:09:04 <@Abula> kuha ei tapahu sitä että jollaki viel menis mutta loppu
21:09:31 <@Tisk> eipä kyllä kalliita ole silti
21:09:32 <@Abula> muistaakseni oon 4 syönyt sillee vasemmalla välipalana
21:09:36 <@Abula> mutta toiset 4 ois kyl jo aika kova
21:09:40 <@Abula> ja siitä sit taistellen pari
21:09:53 <@Abula> mutta hele ne alkaa maistuu puulta aika nopeeta :P
21:10:22 <@Abula> noissa neljässki oli jo sillee että joo
21:10:29 <@Abula> että tällästähä tää
21:16:19 <@Abula> ei vissii mitää muita burgereita ois kiskoa? :P
21:16:23 <@Abula> noi juustot on niin blah
21:18:34 <@Tisk> juustot on halpoja.

Näin päätimme, että lauantaina 2007-03-31 minä, Tisk ja Heikki ainakin ostamme runsaasti burgereita. Mukaan ilmottautui myöhemmin vielä Heikin joukkuekaveri, Jaakko.

Ostaminen

Päädyimme lopulta ostamaan 15 kappaletta per tyyppi, joten tilaus maksoi 60 euroa. Jaakko ja Heikki kävivät autolla hakemassa hampurilaiset, joiden teko kesti noin 15 minuuttia. Myyjän ilme ei ollut värähtänytkään, mutta oli hän kuitenkin hieman sarkastisesti kysynyt, että syöttekö paikan päällä vai tuleeko mukaan.

Kisa

Ennen saunaa pidetyssä kisassa tuli hieman kiire, koska saunaan oli jouduttava. Onneksi syöntiajalla sentään reilu puoli tuntia jäi, joten todennäköisesti jokainen sai syödä niin paljon kuin halusi. Minä ja Tisk olimme pyöräilleet päivällä noin 80km ja käyneet syömässä kotipizzassa normaalikokoiset pitsat sekä jotain muuta pientä. Heikki ja Jaakko olivat rullaluistelleet noin 30km ja käyneet melomassa muutaman tunnin. He olivat syöneet tukevan aamupalan ja lasagnea päivällä. Kaikki olivat siis syöneet jotakuinkin normaalisti ja liikkuneet kohtuullisen paljon ja näinollen myös kuluttaneet runsaasti energiaa. Kaikilla oli siis nälkä ja maha tyhjä ennen starttia.

Allekirjoittanut ja Jaakko aloittivat vahviten, kun Heikki jumitti puhelimessa ja Tiski luotti väsytystaktiikkaan. Ensimmäiset kuusi hampurilaista meni kärkikaksikolla lähestulkoon samaan tahtiin, mutta sitten Jaakko söi pari seuraavaa nopealla sykkeellä, kun Lassilla alkoi jo hieman tökkiä. Heikki saavutti kärkeä ja Tiskillä alkoi viidennen jälkeen jo tahti taittua. Kahdeksannen jälkeen Jaakko siirtyi makoiluasentoon tarkkailemaan tilannetta muiden tahkotessa täydellä teholla. Kun näytti että Heikki ja Lassi ohittaisivat Jaakon pian, hän vastasi syömällä nopeasti kaksi hampparia lisää. Siinä vaiheessa taisi muiden usko loppua. Lopussa Heikki meinasi vielä saavuttaa Lassin, joka kuitenkin piti pintansa ja pysyi karkumatkalla. Mahdottoman kauas ei Jaakkokaan jäänyt, tosin hänellä olisi varmaan vielä ollut hieman tilaa reservissä tarpeen vaatiessa.

yleiskuva kilpailusta

Vasemmalta Jaakko, Tisk, Lassi

Tulokset

Kunniataulukko on seuraavanlainen (tarkka syöntiaika 34min 20sek, tarkkuus 0.25 hampurilaista):

1. Jaakko   11      kpl
2. Lassi    10.25   kpl
3. Heikki   9.5     kpl
4. Tisk     7       kpl

Seuraavassa graafissa on hahmoteltu hieman kisan etenemistä:

kilpailun kehittyminen

Jälkiolot

Heti kisan jälkeen painuimme saunomaan ja tokihan siinä kaverina piti saunaolutta juoda. Noin tunnin päästä viimeisestä hampurilaisesta alkoi olotila huononemaan radikaalisti. Itse jouduin noin pari tuntia makoilemaan sängyllä ja voivottelemaan pahaa oloa, joka muistutti hieman liian kovaa humalatilaa sillä erolla, että pää ei ollut sekaisin. Janokin oli hirveä, mutta mahaan ei mahtunut vettä. Tässä vaiheessa tuli manattua tempauksen järjettömyyttä ja omaa tyhmyyttä. Irkissä vuodatin seuraavasti:

22:59:45 <@Abula> kuolema
22:59:46 <@Abula> oon iha rikki
23:08:42 <@Abula> oikeesti syke joku 120 nyt
23:08:43 <@Abula> pyörryttää

Heikki oli ensimmäinen kärsijä ja hän pyörikin jo lattialla muiden vielä ilakoidessa pesutiloissa. Vaan seuraavassa kuvassa ei vielä ole pahin kerennyt tulla ystävillemme Heikille ja Jaakolle.

jälkiolot

Kisan jälkeen olut maistui - ainakin hetken aikaa

Loppusanat

Sanonta paska reissu, mutta tulipahan tehtyä kuvaa kyllä projektia aika hyvin. Kisan alku, suunnittelu ja jälkipuinti oli hauskaa, mutta itse suorituksen loppuosa sekä varsinkin jälkiolot olivat melko karseat. Ei tämä varmasti kovin terveellistä ole. Äkkiseltään tekisi mieli sanoa, ettei ole tarvetta kyllä toista kertaa kokeilla. Eikä edes mitään muutakaan vastaavaa... Olisiko jollain jotain hauskempaa ideaa?

Myöhemmin

2007-09-12 testasimme uudestaan syömistä, tällä kertaa mrn kanssa. Tulokset: Abula 10, mr 8½. Tällä kertaa ei tullut paria tuntia kestävää pahaa oloa, jonka epäilen johtuneen siitä, etten juonut juurikaan kisan aikana ja varsinkaan välittömästi sen jälkeen.

Linkit

Arvioi lukemasi

Kommentit

Kirjoittaja Kommentti
AP
2007-05-17 22:41
Heikko esitys pojat. 10 hampurilaisen syöntiin yli puoli tuntia? Helvetti, jos kilpaillaan että kuka syö eniten niin sitten syödään eikä harrasteta mitään tissiposkihommia. Ei Lannistumaton Lukekaan märehtinyt niiden 50 keitetyn kananmunan kanssa.
Abula
2007-05-20 20:48
Niinno ajalla ei tässä tapauksessa ollu suurta merkitystä. Ei se mikää nopeuskisa ollut. En ota kantaa hampparimääriin muuta kuin että omat rajani kyllä saavutin. Pistä toki paremmaksi.
Jeke
2009-08-01 13:14
Onneks joku muukin tykkää juustoista, aika hitti kisa.
NAm
2009-09-01 15:47
täähän oli hyvä raportti
---
2009-12-21 10:12
Ei vitsin vitsi mikä raportti! Oma ennätys puolen tunnin sisällä on 5 ja nyt se kuullostaa harmillisen vähältä. Syödessä oli kyllä vähän eri fiilikset. Mutta suuret aplodit teille, tää oli kyllä mielenkiintosin lukemani raportti :---D
heikki
2017-10-30 22:14
laatu artikkeli pakko sanoa

Kirjoita uusi kommentti

HTML ei sallittu. BBCode ei sallittu.